Näin unta, jossa olin osana valtavaa konetta. Tehtävänäni oli huoltaa koneeseen asennettua "Isoäiti"-ohjelmaa. "Isoäiti" valvoi yhteiskunnan langankulutusta. Lanka oli arvokkain valuutta koko planeetalla, koska sähkö kulki pitkin villalankoja. Lankaa oli lähes kaikkialla, mutta se kului käytössä, ihan niinkuin rakkain villapaita nukkaantuu ja kuluu käytössä. Lanka kului myös tuulessa ja sateessa. Siellä missä olin satoi ja tuuli alituiseen. Lanka siis kärsi jonkin sorttisesta eroosiosta. Kaikki tieto oli Isoäidin hallussa. Ne, joilla oli eniten lankaa oli myös eniten tietoa. Maailma oli karu ja kivikkoinen, harmaa. Väriä oli ainoastaan langoissa ja isoäidissä. Suurin huolenaiheeni oli, ettei Isoäiti jaksa valvoa myöhään, jolloin langoista lähtisi värit.
Unessa väritön maailma oli huolestuttavamapaa, kuin maailma, jossa ei olisi tietoa. Ilmeisesti ulkoa kuuluva sade ja nettiselailut kierrätysjuttujen parissa loivat tuollaisen unimaan.. Mutta jos aletaan miettimään tuota pidempään, niin kumpi on tärkeämpää: tietää paljon asioita, vai nähdä niitä? Siinäpä kysymystä kerrakseen.
Tänään järjestelin lankalaatikkoa uuteen uskoon. Etsiskelin kätköistä mustaa puuvillalankaa, joka loppui ikävästi ninjan takaraivon kohdalla kesken. Piti olla jossain edes ihan vähän lisää. Tarvittua lankaa löytyi viimein, mutta niin löytyi paljon muutakin. Laatikoista paljastui pieniä keriä hassun värisiä ohuita ja paksuja lankoja. Taisinpa löytää lankalaatikoista myös hetken aikaa itselleni ja annoin luvan pursuilla ja rönsyillä uusilla ajatuksilla. Varsin hienoja pintoja ja värejä taas uusiin ihaniin ja ihan pieniin kokeiluihin.
<3 sun unet
VastaaPoista