sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Lipastosta ja käsityöinnostuksesta ja sen jälkeisestä siivousmasennuksesta




Lipasto on levännyt varastossa paklattuna ja hiottuna kesästä saakka. Sen kunnostaminen jämähti, kun käsi meni rikki. Nyt viikonloppuna aioin tyhjentää laatikot tyhjistä kukkapurkeita ja muusta romusta, jota on niihin kerääntynyt väliaikaiseen säilytykseen.  Koska maanantaina se lähtee kuntoremonttiin. Saan sille kuljetuksen paikalliseen työttömien toimintakeskukseen, jossa asiantuntevat ihmiset saavat sen viimeistellä ja maalata. Vihdoinkin saisin sen valmiiksi tuohon keittiön nurkkaan.

Millaistakohan se olisi, jos harrastaisi vaikka talobongausta, suunnistusta tai nettipelejä? Eipä olisi roinaa kaikkialla! Mihinkä voisi laittaa sellaiset aarteet, joita ei tarvita ihan välttämättä, mutta joita ei voi heittää roskiin (koska niitä voi vielä joskus tarvita). Mutta kukaan ei sitten suostu ostamaankaan niitä/ ei kehtaa laittaa myyntiin?

Esimerkiksi tälläistä löytyy inventaarin jälkeen:
kassillinen tyhjiä kahvipusseja,
värikkäitä tussin hylsyjä, (iso pussi!),
pussillinen epämääräisiä tilkkuja,
epämääräisiä neulottuja koetilkkuja,
laatikollinen pitkiä ja pätkiä koristenauhoja, kuminauhoja ja nyöriä,

Mistäköhän sitä pitäisi aloittaa tuo siivoaminen?  Jos sitä tekisi sellaisen päätöksen, että kun uudistettu lipasto tulee, kaiken täällä yläkerrassa olevan materiaalin olisi mahduttava sinne laatikoihin ja pysyttävä siellä. Olisi edes nämä "yhteiset" tilat siivottuina! (Jollakulla on lisäksi työhuone ja varasto aikalailla samassa jamassa)... Apua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti