Tiimalasin alku ja loppu

Tahtoi pitkävartiset villasukat. Oli neulonut jo sormikkaat ja huomasi, että on kovin vaikeaa neuloa niistä tarpeeksi pitkiä, jos aloittaa varresta. Keksi sitten kerran illalla, että jos alkaisikin terästä. Ei tajunnut miten se on mahdollista, joten matkusti täti Lankakaupiaan luo kysymään neuvoa. Ei meinannut tajuta ohjetta, eikä ohjeistusta.

Onneksi täti Lankakauppias oli hyvin hyvin kärsivällinen ja sai ihmisen ymmärtämään, miten sitä terää tulee tehdä oikein. Sitten innostuneena neuloi terää kunnes törmäsi kantapäähän. Jotain puhuttiin tiimalasista ja aikaa siihen meni, ettei ymmärtänyt liian lyhyitä kerroksia paperista. Neuloi innostuksissaan kaksi terää, kun luuli että täytyy odottaa täti Lankakauppiaan vastaanottoa koko viikonlopun yli.

Sitten herra Yleisö hieman neuvoi, että setä Google voisi tuurata viikonloppuna ovensa sulkenutta täti Lankakauppiasta. Sieltä sitten löytyi tämmöinen video aiheesta. Video-tädin avustuksella sitten osasikin tehdä kumpaankin sukkaan kantapään ilman sen kummempaa hämmennystä.

Ja sitten taas hyppelehtien kohti pii--tkää vartta.  Sen pituinen se.

Villasukkalaatikon kätköistä

Tämmöisiä aarteita löysin kotipuolesta. Hauskan malliset joustinneulesukat ja kivan väriset sormikkaat. Sukat istuu yllättävän hyvin jalkaan vaikkei olekkaan kantapäitä niissä ollenkaan.

Manan kintahat käessä

"Akka manteren alainen, kainaloinen kana,
kirkui marjanen mäeltä, mieli ei tervoa parempi,
syän ei syltä valkeampi.
märkähattu karjapaimen,
tuonen hattu hartioilla, manan kintahat käessä"

Kovin kalevalaista. Mutta jokin tuossa ihastutti, mietitytti ja jotenkin myös suretti.

Katsoin telkkarista kerran ohjelmaa, jossa pariskunta oli tehnyt itselleen hauta-arkut. Se kuulosti aluksi kammottavalta. Ihan niinkuin työväenopiston käärinliina-kurssi tai uurnan valmistuskin.

Mutta lopulta ajatus kuulosti kauniilta. Mies oli tehnyt itselleen rouhean lankkuarkun. Nainen siromman, koristeellisemman. Molemmilla oli värssyt valmiina, sitten kun se hetki olisi käsillä. Oli pellavainen paita päälle puettavaksi, pemeä sisus lepopaikassa. Matkajärjestelyt on tehtynä, kun se lähtö voisi tulla jo illalla.

Voiko ajatukseen kuolemasta totutella pikkuhiljaa. Ettei tule yllätyksenä. Hiiviskele pitkin nurkkapieltä ja yllätä.

Kuulin, että tuttavan poismenneelle mummulle oli laitettu hautaan villasukat jalkaan. Semmoiset kauniit ja lämpöiset. Ettei sitten palele siellä tuonen majoilla.Se lohdutti kutojaa ja antoi aikaa miettiä, surra, iloita ja muistella mummua.

Jos ensin kutoo manan kintaita ja ajattelee asiaa varovasti. Lähestyy raita kerralaan, tekee vartaallisen ajatuksia poismenosta. Ei se ole paha asia. Eikä sen tarvitse tulla juuri nyt. Mutta saa sitä ajatella. Ei tarvitse masentua, eikä kauhistua.

Veikalle sukkia 7-veikkaa

Melkein valmista

Miksi mun lapasaet on ton väriset?

Nääpä vasta oudon väriset sitten onkin..

.