Kädenparantuminen-tunika ja hiljaisuus

Oijoi kuinka juhlinkaan, kun tunika tuli vihdoin valmiiksi! Siinä oli kyllä tekemistä ja yhden ihmisen kykyjä ja kärsivällisyyttä koeteltiin oikein urakalla. Ärräpäitä ei kuitenkaan kuultu, mikä olisi varmasti helpottanut hetkittäin asioiden etenemistä, ehkä..

Mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Ensi kerralla seuraan ohjeita hieman tarkemmin. (Esimerkiksi mm-ottelun seuraaminen ja kirjoneule ei välttämättä ole kovin hyvä yhdistelmä!) Sen lisäksi tottelen piirrustuksia ja teen "ainaoikein"-neuleen niillä pienemmillä puikoilla.
(Nyt harkitsen tuon helman reunan purkamista, koska se jäi hieman löysäksi. Eikö höyryttäminen sittenkään korjaa ihan kaikkia virheitä? )

Puhumattomuus-paasto meni purkaessa ja neuloessa. Kaulalle piti tuossa hieman näyttää valkoisia takkeja ja puukkoa, jotta saatiin eukko kuntoon.  Käsikin tuli kuntoon. Nyt voi taas ajatella olevansa ehta käsityöläinen, kun on töitä ja käsikin toimii!

Hiljaisuus on hassu asia. Silloin kuulee mitä muilla on sanottavaa. Hiljaisuudessa saa ajatukset järjestykseen. Asiat näyttävät tärkeämmiltä ja värikkäämmiltä. Jostakin syystä tärkeä ja värikäs kuuluu sitkeästi samaan lauseeseen. Hiljaisuus ja rauhoittumisen pakko antoivat aikaa ajattelulle ja keskittymiselle. Itseensä keskittyminen ei ole välttämättä ollenkaan huono asia. Ei ollut sellaista itsekeskeisyyttä, vaan keskittymistä omaan itseensä. Tuijotteluakin tuli harjoiteltua, seinää, omaa peilikuvaa, ikkunasta ulos, varpaisiin tuijottelua, kattoon, kasaan nenäliinoja. Mihin sitä sohvan sisuksiin eksynyt nainen voikaan tuijotella. Vähemmän tv:tä, koska hirvittävä melu otti kuulon päälle ja äänettömän ruudun tuijottelu olisi ollut jo ruudun vankina olemista. Sitten, kun hieman kärsi  toimia otin puikot käteen ja neuloin paidan valmiiksi. Kädenparantaminen olisi hyvä nimi neuleelle.

Nyt kesäloman kunniaksi järjestän kurkunleikkajaiset. Mökillä. Juhlat. Ruokaa. Ystäviä. Loma. Tuikkuja ja kaikkea sellaista, tiedättehän. Kaiken parantumisen kunniaksi. Aloitin juhlien ihmettelyn tuossa kaikessa hiljaisuudessa.

Yleisössä kommentoitiin mätäkuuta hieman kummalliseksi ajankohdaksi parantumisjuhlille. Mutta, jos silloin parannutaan hitaasti, ehkä aikakin kuluu parannusjuhlilla hitaammin. Saa enemmän aikaa istua kesäiltaa.

Kirjoneuletunikan etananhidas valssi

Tahdoin neuletunikan. Sellaisen ihanan väripilkun. Kun keho tekeytyy kylmällä säällä kilpikonnaksi ja pää vetäytyy kilven sisään, sinne jonnekkin hartioiden uumeniin.

Ihana lankakauppiaani kuunteli kärsivällisesti kevään mittaan rutinoita. "Tää tahtoo tunikan, muttei voi neuloa! Epistä! Tahon silti, ehkä oranssin, ehkä vihreän, tai ehkä sellaisen jonkun värikkään..."

Sopivaa mallia ihastelin tietämättäni jo viime vuoden puolella, siellä lankakaupan mallinuken asusteena. Katselin silloin kirjoneuletunikaa ja totesin, ettei taida olla mun juttu tuommoinen vaikea. Nyt sain päätettyä ehkä-paidan värit. Lankana puuvillainen Sandnesin Mini Duet. Väreinä ruskea, lime, aqua ja luonnonvalkoinen. Ei tullut mitään supervärikästä sitten kuitenkaan.

Malliksi siellä kaupassa ehdoteltiin sitä samaa vaikeaa kirjoneuletta!  Ohjeessa kaksi puolosen tai kolmosen puikot (Hui sentään, pitkään paitaan. Eihän se valmistu KOSKAAN!) Lisäksi kirjoneuletta helmaan ja kaarrokepääntiehen. Mihin olinkaan suostunut?

Ystävällinen lankakauppias kertoi, että saan neuloa kaupan neulekoneella tunikan yksiväriset osuudet, jotta tekele valmistuu inhimillisyyden rajoissa ja saisin sitten tuntumaa oman koneen kanssa. Tämä on sitä palvelua sanon minä! Kiitos ja kumarrus kuuluu siis kauppiaalle!

Omasta neulekoneestanikin tuli vihdoin valmista. Se oli löytö erään tuttavan vintiltä kotopuolesta. Sinne se oli jäänyt vuosiksi odottamaan minua. Se konevanhus oli syönyt sisäänsä pienen eläimen turkin verran erinäistä karvaa kera ompelukoneöljyn. Neuleen nälkä kun oli vintillä iskenyt. Ihmekkö tuo. Sisälmysten huopakisko oli tyystin väsynyt elämänsä tarkoitukseen ja neulatkin olivat kesäterässä. Tämä otti sitten ja purki koko hökötyksen ja ihan itse taitavasti askarteli tiivisteen. Tietämättä mitään neulekoneen varaosia toimittavasta Joha Oy:stä . Olisihan se ollut ihan kätevää tilaillakin tuollaisia kaikenmaailman osia, mutta onneksi meillä on kirpputorit!

Sitä konetta siis putsattiin ja viritettiin ja ihmeteltiin ihan hirvittävän kauan. Nyt se on käyttövalmis! Juhlin sitä vielä jollain sopivalla työllä.

Mutta nyt on tunikan vuoro tulla lipastosta. Lankankaupassa sitten neuvoivat kuinka koneen saan "käyntiin" Ja sitten vaan viuh viuh neulomaan ja kavennuksia välillä. Niskavammaisen paratiisi on semmoinen kone! Sain parissa aamupäivässä etu- ja takakappaleet valmiiksi. Aikaa meni ehkäpäs kolmisen tuntia.. Hurjaa tahtia siis. Sitten käsin olisi tehtävä helman ja kaarokepääntien kirjoneuleet. (On selkeesti opittu myös uusia hienoja sanoja)

 

Alareunaa aloin  neulomaan ja mallipiirrustuksen mukaan neulominen onkin yllättävän kivaa! Mallipiirrustuksesta näkee hyvin kuinka työ etenee, eikä ole työlsää puurtamista, kun saa kokoajan vaihataa väriä. Kieli poskelle ja vääntämään lankaa puikoille siis.

Tein ahkerana oppilaana väritystehtävänkin, joka minulle annettiin. Helpottaa hahmottamaan kovin tuota
mallipiirrosta. Milloin olet viimeksi muuten värittänyt? Oletko viivojen ylivärittäjä, vai pysytkö aina niiden sisällä väreinesi?

Värikästä tiistaita kaikille!

Appelsiinikylpyjä auringossa ja perinnetekstiilejä

Kävimme rentoutuslomalla Pärnussa. Kannatti mennä. Tuo oikea käsi sai taas tuntonsa takaisin ja olen siitä kiitollinen eräälle hyvin mukavalle ja ihanalle hoitajattarelle! Vasen ei seurannut mallia. Noh onhan tuo jo puoli voittoa!

Auringonvalo tulvi sisään ikkunoista. Se jäi mieleen. Appelsiinin tuoksussa kylpeminen oli uutta. Sellainen ihana tekemättömyys ja valoisuus. Lämpimässä lilluminen, kun ikkunan takana oli kuusikymmentä astetta kymempää. Kultainen pallo valaisi talvisen maiseman ikkunoiden takana. Aurinkoterapiaa.

Täällä kotonakin katselen sen paistetta ikkunan takaa ja tuoksuttelen appelsiinia. Kirjoittelen tässä näitä mietteitä Pärnun matkatamme.

Eesti näytti lumiset ja kylmät kasvonsa. Putiikeissa kurttukasvoiset punakat myyjät jaksoivat hymyillä paksuihin turkkeihin ja villavaatteisiin puettuina. Lämmitys oli pettänyt useasta pikkuliikkeestä. Toivotimme heille lämpöä ja kaunista kevättä. Shoppailumatkalla ostosmieliteoissa oli lämpimiä villavaatteita ja terveystuotteita. Tiskin takaa meitä ei aina ymmärretty. Väärä murre, ei saa aru..

Bussimatkoilla harrastimme haikaranpesäbongausta. Matkalla hämmästelemme kyläpahasia, ohikiitäviä taloja. Ihankuin jokaikinen talo olisi osallistunut piparitalokilpailuun. Kilpailun jälkeen pisihuvilat ja kärvähtäneet yritelmät ovat päätyneet samalle asuinalueelle kylkikylkeen tukemaan toinen toistaan. Odottaen Hannua ja Kerttua astumaan sisään piparikaupunkiin.Mistä talosta aloittaisi maistamisen. Ehkä siitä jossa oli ovessa päärynöitä. Tai siitä jossa oli sokerikuorutusksesta valuvia jääpuikkoja ja pitsiset pyöreät ikkunat. Siitä olisin halunnut kuvan muistoksi. Kuva jäi sekin mieleen. Olisi pitänyt sanoa bussin miehelle, että pysäytä haluan kuvan. Mentiin liian lujaa. Ja kamera oli kotona. Sellaista se on, kun lähtee matkaan liian nopeasti.

 Ensi kesäksi tahtoisin oppaaksi eestinkielentaitajan. Kielimuuri kaikesta yrityksestä huolimatta oli aika monen asian edessä. Kun viroa on ymmärtävinään ensin ja sitten taas ei ymmärräkkään yhtään mitään. Mutta ihanaa oli rentoutua ja nauttia olemisesta. Ja parasta oli tuliaiset itselle! Ihanat villakintaat ja energiapaita. Paidan sisällä on hyvä olla. Suojassa kylmältä. Niin ilmalta kuin ajatuksiltakin.