Elämä rutussa

                                                  

Tänään on huolipäivä.                                   

Huolettaa, kuinka elämä siliää.                      

Pitääkö laittaa mankeliin, vai riittääkö kevyt höyrytys.

Haluan silittää pois murheet ja rypyt otsalla. 

Kulmia kurtistan, kun huolettaa.                   

Neuloina tuntuu ikävä iholla.                        

                     

Aamulla laitan elämän miehen mukaan,vastasilitetyn paidan taskuun. 

Mukaan maailmalle tuulien tuuleteltavaksi,     

illalla kotiin palautettavaksi.                          

Illalla huolet huuhdotaan pois.                       

                      

Käperryn lämpimään kainaloon,                    

laitan nenän ryppyisen paidan taskuun...         

Elämän silittäminen on nyt helpompaa, kun lauta sai uuden puvun.

 

  Nuppineulat saavat painaa vihdoin päänsä uuteen tyynyyn.

 

15. Joulukuuta: Willa Sukka osa 2

Willa Sukka on vino tönö keskellä suurta ja laakeaa Keittiönpöytää. Talon omistavat käsityöpiperryksiä hamstraava naikkonen ja tietokoneen sisälmyksiä tutkiskeleva miekkonen, jota Yleisöksi kutsutaan täällä blogikirjoituksista. Johtunee hillittömistä naurunremakoista, aploodeista ja kommenteista Talossa vallitsevaa kaaosta kohtaan. Herra Yleisö auttaa usein ratkomaan kinkkisiä matemaattisia käsityö-ongelmia, toimii erinomaisena laadunvalvojana ja muistaa kehua riittävästi ja urheasti kannustaen ihan kaikkia käsityöntekeleitä, joita naikkonen hänelle kantaa nähtäväksi.

Katto jonka Herra Yleisö korjasi Daim-patukoilla!

He tapaavat Keittiönpöydän läheisyydessä ja pitävät kokkailusta. Talon remontointi ei ole heidän intohimonsa, mutta aina joskus iskee Suuri Inspiraatio ja Talo joutuu kokemaan myllerryksiä. Viimeisimmäksi koettiin Suuri Kattoremontti.

Nyt Talo-parka könöttää katsellen vetistä joulukuista maisemaa ja toivoo etteivät vesisateet sulata sen liitoksia.

 

 

 

 Talo on rakennettu kehnosti, toisiinsa sopimattomista palasista pikkuriikkiselle tontille. Mutta silti se pysyy pystyssä, sillä se on rakennettu naurusta, ilosta ja rakkaudesta.

Kesäfiiliksiä

Paljaat varpaat kivikolla
Hikiläikät kainaloissa
Tikkuja multaisissa sormissa
Kastemadon kiemurtelua takaisin kuokittuun maahan
Muurahaisten loputonta virtaa mustikkametsässä
Havunneulasten pistävä tuoksu metsäpolulla
Keinutuolin narahtelua hiljaisuudessa
Pölyn loputonta sirkustanssia auringonläikissä
Rantalintujen kuorohuuto jatkuu himmenevään iltaan saakka

Hyttynen!
Läps!

Tuulispäivä

Tänään tuulee niin, että sielu jäätyy. Sielun löysin uudelleen täältä. Ja syämmen, jolla viheltää komistuksen perään. Itku löytyi rankkuudesta ja kaunis sai tipat valumaan silmistä. Lehdet liisivät tuulessa. Ja niin minäkin liisin. Pois kotoa, mutten kotiin. Valo on samanlainen kuin paitariepu päällä. Rakennan variksenpesän nojatuoliin ja sitten virkkaan itseni sen sisään. Sattumusta ja ihanuutta. Niinkuin rikkimennyt lasi. Terävä reuna viiltää, mutta sen kuplien läpi näkyy omituinen päivä. Mikään ei ole silloin oikein, eikä nurin. Nyt on vain kiinteitä ja pylväitä ja sitten nukun villaista unta.

Muista hoitaa varpaita!

- Apiloita varpaiden välissä
- "Too early for kurainen varvas!" sanottiin kaivoreissulla jostain etelässä, kun varpaat upposivat kuraan aamulla
- Varpaat hiekkaisina laiturilla. Kuivattelen niitä auringossa
- Varpaat paljaina hangella, kun kengät jäivät sukkineen lumihankeen kiinni
- Varpaista lähtee tunto sohvalla, kun on istunut liian kauan virkkaamassa
- Varpaat villasukissa, niissä ihanissa, jotka mummo kutoi
-Saunalta juostiin paljain jaloin tupaan siellä mummolassa
- Miehelläni on sarjakuvavarpaat
- Meidän varpaat vierekkäin nurmikolla
- Varpaiden kutittaminen on laitonta
- Varpaat eivät tykkää keittiönjakkarasta
- Punaiseksi lakatut varpaat sandaaleissa
- Varvassukissa on ihan pakko heilutella varpaita
- Paljaat varpaat säikkyvät soratiellä, kun kengätkin puristaa
- Varpaat palelevat aina eniten
-Talvella varpaat unohtuvat sukkien ja kenkien kätköihin
- Muista hoitaa varpaita, vaikka kesä ei olekkaan vielä tullut!

Kasoittain onnea?

Olen luonteeltani kaiketi sellainen kasaaja. Lehdet kasaantuvat pinoiksi pöydän kulmalle, kerran päällä olleet vaatteet joutavat odottamaan seuraavaa käyttökertaa makuuhuoneen tuolilla. Huolet ja ongelmat saapuvat valuvina kasoina meidän talouteen, ilonaiheet myöskin. Yksi asia kasautuu sen vanhemman, alimmaisen päälle.

Kasat ovat kuin eläviä olioita, jotka elävät symbioosissa tyhjän tilan kanssa.Siellä missä on tyhjää tilaa kasat ilmestyvät kuin rikkaruohot. Jotakin ravintoa tyhjät paikat tuottavat, koska kasat yleensä meillä ainakin vain kasvavat.

Omituista on, että kukat sensijaan kaikesta hoidosta riippumatta useimmiten kuolevat. Onnenapilan olen onneksi onnistunut pitämään hengissä. Meillä on jotenkin samanlainen rytmi. Herätään valoon ja pimeällä kääriydytään nuokkumaan. Ehkä tunnen sympatiaa apilaa kohtaan. Se parka väsyy iltaisin, kukoistettuaan kauniina koko pitkän päivän. Talvella se vaan nuokkuu ja kesällä valvotaan ihan liian myöhään.

Onnea on kuitenkin, että on edes onnea.

Verkoista

Tiessä kulkee musta viiva läpi valkoisen maan. Harmaat ladot pellon laidassa ennen metsää. Saunan eteisessä sukset ja ahkio. Jäätä peittää lumiset dyynit. Selkä tuuleen vaelletaan kohti saalista. Mietitään selviämistä luonnon kynsistä. Syvyyksistä tulee tyhjiä verkkoja. Saadaan saalista. Annetaan järven niellä pyydykset takaisin. Tullaan sitten uudelleen katsomaan onko järvi antanut meille mitään. Kasvot tuuleenpäin takaisin. Viiksissä jääpuikkoja. Talvi on meille tyly. Talvi on samalla kaunis. Kesäinen valo, mutta luminen maisema. Ajetaan kotiin. Lämmitän hellan edessä käsiä. Matikkakeittoa.

Männyistä ikunan takana

 Valossa männyt astuvat esiin valkoisesta taustastaan. Neulaset muuttuvat vihreiksi ja kaarna hehkuu oranssina auringon sylelyssä. Puun pinnalle on jäätynyt vesipuro, joka loistaa lasisena kuorena puun pinnalta. Yksinäinen tikka etsii aamiaistaan puun pinnalta. Koputus kuuluu tähän pöydän ääreen. Juon teetä ja mietin aamun valoa. Valossa kaikki näyttää avaralta ja puhtaalta. Sininen on jotenkin sinisempää ja keltainen keltaisempaa. Aurinko piirtää parvekkeen lyhtyjä varjoina keittiön seinälle vasta iltapäivällä. Vielä aurinko on häivähdys puiden latvoissa. Kun kaikki olisi tänään kaunista. Kaunista kuin tämä aamuinen hetki.

Kohta otan villaisen viltin ja menen retkelle tuonne parvekkeelle. Ajattelin katsella noita puita ja kuunnella lintuja hetken. Voisin ehkä hieman virkata siellä, kun sisällä istuminen on niin nähty. Saapahan pääkin happea välillä. Sitten leivon pullaa. Eilen en saanut mitään aikaan, kun pää oli täynnä tuulta. Mutta tänään on reippaampi olo.

Keväästä

Tänään on haikea päivä. Taivaskin on sellainen tuolla ulkona. Haluan taas kaivautua sinne eteläkammariin sinisen haahkanuntuvapeiton sisään. Haluaisin jatkaa talviunta siellä lämpimässä. Haluaisin haaveilla keväästä.

Haluaisin pestä hiukseni sadevedellä peltisoikossa. Valo heijastuu kauniisti vedestä. Aurinko leiskuu kauniina läikkinä vaalealla lautakuistilla.

Sateella. Menisin ulos sateeseen, pukisin punaiset saappaat jalkaani. Olisin iloinen kaiken harmauden keskellä. Pisarat ropisisivat suureen sateenvarjoon. Olisin suojassa.

Nautin kylmästä kevättuulesta. Se kertoilee eteenpäin jatkamisesta, muutoksesta. Se tulee voimakkaina pyörteinä ja huutaen. Se liikuttaa talvea tieltään. Sitä ei voi olla tuntematta. Se menee suoraan luihin ja ytimiin. Ajatuksiin. Sitten se pakottaa minua jatkamaan eteenpäin. Puhuri ottaa minut mukaansa. Sen tuulen äänellä laulaa viulu haikeaa, kiihkeää lauluaan. Se äänessä on aavistus sillan alitse kulkevaa kevätpuron iloa. Sen sillan alitse, jolla kesällä ongitaan hopeisen hohtoisia kaloja. Ei ihan vielä. Vielä ei ole sellainen leppoisa unelias kesäpäivä. Haluan, että tuuli tulee ensin ja antaa kaiken muuttua. Sellainen tuuli laulaa koivuissa ja pajunkissoissa sitten, kun on kevät. Siellä ei olisi tätä kipua.

Närhellä on sininen paita

Tänään aamulla ikkunasta minua katseli tuommoinen siivekäs. Närhi on varislintu tiesittekös? Onkohan sekin sellainen kimaltelevien esineiden perään haikaileva lintunen. Vai onko se valmiiksi jo niin kaunis ja värikäs, ettei se tarvitse maallista omaisuutta kimaltamaan risupesäänsä sitä arkea piristämään ja puolison iloksi.

Varis on muka itsessään liian tavallinen jotta kelpaisi sellaisenaan? Äänellään se variskin laulaa, sanotaan. Tavallinen harmaa varis.


Mitenkäs se harakka sitten oikeuttaa sen hamstraamisen ja kimallusten keräilyn? Sillähän on jo kauniit värit sulkapeitteessään. Sillä se itsessäänkin loistaa tyylikkäänä mustavalkoisessa asussaan.
Mustaan on lisäksi sivelty pintaan hohtavan kauniita värejä. Ne harakat ovat vähän niinkuin salaa pukeutuneet hienoimpaan juhlapukuunsa, jota ei kuitenkaan huomaa ellei se osu auringonvaloon.
Harmaassa metsässä se saa siis luvan olla kaunis salaa ja silti keräillä ihania asioita. Tai ainakin seuraavaan auringonpaisteeseen.


Korppi se vasta onkin, kun on kokonaan tuommoista kaunista mustaa, on älykäs ja osaa laulaa. Vähän niinkuin tuo Jenni Vartiainen, jota kuuntelen aamun kunniaksi tänään.

Jos meillä kotona toimisi tuollainen eläinmaailman järjestys, olisi tämä talous yhden varislinnun ja yhden oravan asuttama. Korpiksi se toinen väittää itseään, mutta alkaa epäilyttävästi haalistumaan harmaaseen nuo pään seudun sulat. Vaikka eipä ole hukannut kaunista kiiltävää mustaakaan vielä siipisulistaan.. Ja onhan se oppivainen lintu se korppi. (Tarkkailun alla on siis tuo lajimääritys yhäedelleen) :)

 Linnun koivissa on kulkeutunut ihania kimaltavia juttuja kyllä. Tietokoneen viehättäviä osasia on tuotu puolison iloksi. Ja mitä sen oravan varastoihin tulee, on pesässä yllinkyllin pehmusteita ja lämmikettä. Pähkinät on tosin aina hukassa, mutta onneksi niitä löytyy hengenpitimiksi aina vahingossa.

Meillä ajetaan autolla oravaisesti ja varislinnuille sanotaan kadulla päivää. Asiaankuuluvasti on rengastettu koipi ja käpälä toisen tassunkuvalla.

Kerrothan minulle, jos sinulla on varastossa eläintarina. Kimaltavaa aamua lajista riippumatta teille!

Rönsyilyä

Täällä sellainen mies, joka asuu meillä on alkanut huomautella noista ylitsepursuavista askarteluista. Jalkoihin tarttuvista villalankakasoista ja keittiönpöydän valtaavista ohjeista ja muusta sellaisesta.

Syntilista tänään:


Nro.1:  Keittiön pöytä
1 lautanen
kamera
kasa ohjekopioita
muistikirja
sanomalehti
toinen muistikirja
kori (jossa on pitsiä, askarteluhuopaa, pitsiliina,kontaktimuovia, liima 1sukkapuikko, helminauha)
2 pussia kuusen neulasia
metalliviivoitin
keittokirja ja ohjevihko
lasiputki, jossa on ollut vaniljatanko
sivellin ja kyniä (purkissa)
kuulokkeet
kaavoja
kukan terälehtiä


Syntikeskustelu illalla:

-Miksi et siivoa?
- Olen niin kiireinen.
-Olitko jossain tänään?
-Kävelyllä.
-Mitä sen jälkeen teit?
-Halusin koristella nää kauheet lapaset..
-Saitko ne valmiiksi?
-En, koska ne oli vähän liian isot ja sitten halusinkin huovuttaa ne.
-Onnistuiko?
-Ei, ne oli akryyliä.

Siksi siis levällään sohvalla on kirjontakirjat (+kaikki muu mitä löytyi hyllystä)
Lankoja, huovutusvillat, helmiä koristeeksi ja ompeluvehkeet (kun ei voinut ommella millä tahansa värillä!) Lattialla on niiden säilytykseen varattu tyhjä muovilaatikko ja olkkarin kaapista lattialle valuneet lankakerät.

Sen lisäksi vessassa on mäntysuopaa ja lattia on enää vain vähän märkä, mutta siellä tuoksuu puhtaalle! Ja pari likomärkiä venyneitä lapasia.

Siivoamisia!

Sivusta seuraajana

                                    
Kiitos sinulle nainen siellä sorsalammikon reunalla. Sinä olit ottanut mukaasi lapion. Sinä lapioit sillä sitä jäätyvää pientä sorsien kotia isommaksi. Siitä tuli hyvä mieli ja melkein itku. Itku siksi, että joku niin kovin välittää, että tarttuu lapioon. Minä seurasin sivusta. Kävelin siitä vain ohi.

Mutta sitten pysähdyin ja palasin takaisin. Huusin kiitos ja vilkutin sinulle. Sinä vilkutit takaisin iloisena. Meille kummallekin tuli hyvä mieli.

                                              

                                            

Sitten menin katsomaan kankaankudontaa kangaspuilla.  Kokeilin ihan hetken itsekkin. Hitaasti ja varovasti kudoin tyynynpäällisen. Se oli mukavaa.

Kutomossa pääsin pois kivusta taas hetkeksi. Vaikka vähän puhuttiinkin siitä välillä. Sitä ei surkuteltu, eikä vähätelty. Erästä ikäihmistä lainatakseni: "Mutta ihmiset ovat rikkinäisiä, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Toisia parsitaan, kuin sukkaa ja jotkut jätetään nuhjaantumaan käytössä. Tärkeintä on huolehtia itsestään ja  rakkaistaan. Iloita elämästä näillä korteilla, jotka on annettu. Ja ei se haittaa jos nauraa välillä! Se on ollut minulle vaikeinta oppia"

-Kiitos myös sinulle ihana, kaunis ja nuorekas ikäihminen! Sen sanoin jo ääneen sinulle...

            

 Tapasin ihania ihmisiä. Semmoisia, jotka puhuivat käsityötä. Sellaisia, joilla oli kaapissaan enemmän villalankoja kuin vaatteita. Sellaisia, joille ongelmana oli lankahyllystä mukaan tarrautuvat lankakerät.
Sellaisia, jotka kinastelivat tuttavallisesti siitä, kenelle tapahtuu kummallisimpia asioita eniten. Nuoria ja vanhoja. Ihania nauravia ihmisiä.
 

 Osallistuin hassujen juttujen kerrontaan. Naurettiin sille mahat kippurassa, kun ajoin kerran autolla erään epäonnisen miehen eväiden päälle (vähän niinkuin tahallaan mutta oikeastaan vahingossa). Oli ensimmäiset liukkaat kelit, joilla ajelin yksistään. Luulin tiellä ollutta möykkyä  lumikökkäreeksi ja "olosuhteiden pakosta" jouduin ajamaan sen yli.. (Päätin, että ajan sen yli koska en "pysty" liukkaalla tiellä väistämään sitä). Samalla huomasin, että tien toiselle puolelle oli pysähtynyt auto, josta noussut mies huitoi minulle hädissään. Tein paniikkijarrutuksen, mutta auto liukui kuin pulkka sen möntin yli. Kahdella renkaalla!

Taustapeilistä katselin sitten yliajon jälkeen, kun se mies nosteli tiehen liiskaantunutta kassiaan ylös ja tuijotti litteää makaroonilaatikkoaan epäuskoisena...Samana päivänä se sama mies tuli kahvioon, jossa olin töissä, kiroamaan, että "joku hullu akka ajoi eväitteni yli ja siksi jouduin lähtemään syömään" En kehdannut tunnustaa, että minä se olin. Enkä tarjonnut edes kahvia..

Se oli hassuinta, mitä autolla ajaessa on minulle sattunut!
Millaisia hassuja tai kummallisia juttuja sinulle on sattunut? Osallistuhan sinäkin hyvän mielen jakoon! :)

Osallistuuko vai seuraako sivusta. Osallistua voi lapioimalla jäätä. Osallistuja voi sanoa jotain, joka helpottaa toisen oloa, tai josta tulee hyvä mieli, taikka sitten vaan naurattaa. Ikävä arki unohtuu edes hetkeksi. Sivusta seuraaja voisi olla hiljaa, tai kävellä vain ohi. Mutta halusin kääntyä takaisin ja edes kiittää!

Manan kintahat käessä

"Akka manteren alainen, kainaloinen kana,
kirkui marjanen mäeltä, mieli ei tervoa parempi,
syän ei syltä valkeampi.
märkähattu karjapaimen,
tuonen hattu hartioilla, manan kintahat käessä"

Kovin kalevalaista. Mutta jokin tuossa ihastutti, mietitytti ja jotenkin myös suretti.

Katsoin telkkarista kerran ohjelmaa, jossa pariskunta oli tehnyt itselleen hauta-arkut. Se kuulosti aluksi kammottavalta. Ihan niinkuin työväenopiston käärinliina-kurssi tai uurnan valmistuskin.

Mutta lopulta ajatus kuulosti kauniilta. Mies oli tehnyt itselleen rouhean lankkuarkun. Nainen siromman, koristeellisemman. Molemmilla oli värssyt valmiina, sitten kun se hetki olisi käsillä. Oli pellavainen paita päälle puettavaksi, pemeä sisus lepopaikassa. Matkajärjestelyt on tehtynä, kun se lähtö voisi tulla jo illalla.

Voiko ajatukseen kuolemasta totutella pikkuhiljaa. Ettei tule yllätyksenä. Hiiviskele pitkin nurkkapieltä ja yllätä.

Kuulin, että tuttavan poismenneelle mummulle oli laitettu hautaan villasukat jalkaan. Semmoiset kauniit ja lämpöiset. Ettei sitten palele siellä tuonen majoilla.Se lohdutti kutojaa ja antoi aikaa miettiä, surra, iloita ja muistella mummua.

Jos ensin kutoo manan kintaita ja ajattelee asiaa varovasti. Lähestyy raita kerralaan, tekee vartaallisen ajatuksia poismenosta. Ei se ole paha asia. Eikä sen tarvitse tulla juuri nyt. Mutta saa sitä ajatella. Ei tarvitse masentua, eikä kauhistua.

Veikalle sukkia 7-veikkaa

Melkein valmista

Miksi mun lapasaet on ton väriset?

Nääpä vasta oudon väriset sitten onkin..

.

Talavi

Talavi o pitkä,
outo reissu,
täynnä valakeita
huppupäesiä pensasaitoja,
mehtän hiljaista narahtelua.

Kapasäkkii o ahettava,
kirjavia kintaita,
tuluppaaneja,
tähtiä ja toeveita.

Matkalla o monia onnikkapysäkkejä
ja aekataulut ni
sattumavarasia,
melekee pölöttäviä.

-Papalle siellä tähdissä ja unissa.

(runoa luettu Koilis-Hämeestä joskus vuonna 2004)

Toukan tuhat tapaa onnistua elämässä

Olen vaaleanpunainen toukka rasiassa. Odotan, että kansi avataan ihan kohta. Että joku laittaa minut kohta koukkuun. Ja sitten jotakin jäisestä vedestä tarttuisi siihen koukkuun, etten olisi ihan turha. Tai sitten koteloidun, kun jään purkin pohjalle. Sitten minut heitetään roskiin. Toivon, että kansi jätetään auki. Isä jättäisi kannen auki jos tietäisi, että olen siellä. Jättäisikö kukaan muu? Odottaisin kotelossa, että pääsisin päivän paistaessa lentelemään jonkun keittiön ikkunaan. Tai ehkä lennän aamupörisemään jonkun makuuhuoneeseen. Se olisi vielä ärsyttävämpää. Tai sitten se olisi vain kesäistä. Kesä ja kärpäset. Niinhän sitä sanotaan. Toisin jollekulle kesäfiiliksen. Tai sitten voisi lentää aina tuulilasiin...

Päivä, jolloin ei sattunut mihinkään..

Tänään oli mukava päivä. Syy löytyy otsikostakin. Niin, ei sattunut mihinkään, ei edes päähän niinkuin tavallisesti. Kävelin ulkona hitaasti vain, koska oli liukasta. Hitaassa kävelyssä on puolensa. Silloin ehtii huomata päiväkodin pihalla leikkivät pikku-ukot ja akat silmille tippuvissa isoissa villapipoissaan. Metsäpolun naakkapuun korviahuumaava keväthuuto kiihtyy päivä päivältä. Ehkä nekin odottaa kevättä ihan niinkuin minäkin. Sorsat olivat lähteneet päiväkävelylle. Ne eivät menneet jonossa, niinkuin päiväkodissa mennään, vaan ameebamaisena laumana. Keskellä tietä vaappuen ja varmasti. Nokka kohti määränpäätä ja menoksi.

Lähdin ulos vain, koska se oli hauskaa. En siksi, että on pakko. En siksi, että oli mentävä johonkin. Menin vain katselemaan. Niinkuin joskus kaupoissa. Kohteliaasti kysytään "Tarvitsetteko apua?" Siihen vastataan yhtä kohteliaasti. "Ei kiitos, minä vain katselen."

Kaipasin tänään vain hieman lankapuhelinaikaa, silloin ei tarvinnut kantaa puhelinta mukana. Puhelimen ääressä oli tosin odotettava, jos joku oli luvannut soittaa. Se ei velvoittanut olemaan aina paikalla. Sai mennä luvan kanssa ilman puhelinta kävelylle. Nyt se on muistettava ottaa mukaan. "Jos vaikka jotain sattuisi sattumaan."

Oli vain vähän vainoharhainen olo, koska kävelin vain omaksi huvikseni. En kuntoilumielessä, enkä kiireellä johonkin tärkeään tapaamiseen, niinkuin yleensä. Saako sairaslomalla muka mennä ulos ihan vaan virkistäytymismielessä? Vastaan iteselleni, että tietysti saa! Kaippa tuo pääkoppakin tarvitsee vaihtelua neljän seinän tuijottelun oheen.

Sen verran tein, että kävelytin verokotin töihin. Mutta sitten ostin itselleni palkinnoksi kukkia. Vaaleanpunaisia tulppaaneja. Niistä pidän. Ne kasvavat maljakoissa joulun ja kevään tienhaarassa. Tänään voi  juhlia kukilla perjantaita, jolloin ei sattunut mihinkään. On se ihmeellinen asia <3 Semmoinen on ollut viimeksi elokuussa.

Viikonloppuna menen vain uimaan. Uimahalliin. Se on mukavaa. Hieman tylsää. Veden alla niiden jalassa roikkuvien avainten kilinä kuulostaa hauskalta. En tee pakkoasioita ollenkaan. Ihanaan viikonloppuun lisätään mausteeksi ihan tilkkanen tervettä itsekkyyttä ja kattilallinen hauskuutta. Lisäkkeeksi voisi laittaa mukavuutta ja kiireettömyyttä.

Millaisia asioita olet juhlinut viimeksi? Entä milloin olet saanut tai ostanut itsellesi kukkia?

Kukkasia!

Päättömiä päiväunia

Näin unta, jossa olin osana valtavaa konetta. Tehtävänäni oli huoltaa koneeseen asennettua "Isoäiti"-ohjelmaa. "Isoäiti" valvoi yhteiskunnan langankulutusta. Lanka oli arvokkain valuutta koko planeetalla, koska sähkö kulki pitkin villalankoja. Lankaa oli lähes kaikkialla, mutta se kului käytössä, ihan niinkuin rakkain villapaita nukkaantuu ja kuluu käytössä. Lanka kului myös tuulessa ja sateessa. Siellä missä olin satoi ja tuuli alituiseen. Lanka siis kärsi jonkin sorttisesta eroosiosta. Kaikki tieto oli Isoäidin hallussa. Ne, joilla oli eniten lankaa oli myös eniten tietoa. Maailma oli karu ja kivikkoinen, harmaa. Väriä oli ainoastaan langoissa ja isoäidissä. Suurin huolenaiheeni oli, ettei Isoäiti jaksa valvoa myöhään, jolloin langoista lähtisi värit.

Unessa väritön maailma oli huolestuttavamapaa, kuin maailma, jossa ei olisi tietoa. Ilmeisesti ulkoa kuuluva sade ja nettiselailut kierrätysjuttujen parissa loivat tuollaisen unimaan.. Mutta jos aletaan miettimään tuota pidempään, niin kumpi on tärkeämpää: tietää paljon asioita, vai nähdä niitä? Siinäpä kysymystä kerrakseen.

Tänään  järjestelin lankalaatikkoa uuteen uskoon. Etsiskelin kätköistä mustaa puuvillalankaa, joka loppui ikävästi ninjan takaraivon kohdalla kesken. Piti olla jossain edes ihan vähän lisää. Tarvittua lankaa löytyi viimein, mutta niin löytyi paljon muutakin. Laatikoista paljastui pieniä keriä hassun värisiä ohuita ja paksuja lankoja. Taisinpa löytää lankalaatikoista myös hetken aikaa itselleni ja annoin luvan pursuilla ja rönsyillä uusilla ajatuksilla. Varsin hienoja pintoja ja värejä taas uusiin ihaniin ja ihan pieniin kokeiluihin.

Uudet kujeet

Nyt löytyy Mirkkuukoukku kunnolla kirjoista ja kansista. Valokuuvaaja tuotteille on olemassa ja nettisivutkin saa auki ihan tuota pikaa. Ensi viikolla saapuu myös uusia lankoja, joita en millään malttaisi odottaa.

Maisema houkuttelee laittamaan punaiset lapaset käteen ja menemään ulos. Lapset tekevat tuolla ulkona lumienkeleitä. Puut kantavat kuuraviittaa ja metsä näyttää tutkimattomalta ihmemaalta. Metsän valkoisuus tuo mieleen uusien töiden aloittamisen. Valo antaa intoa kokeilla ja tehdä uutta. Ilon hetkiä kun saa värittää arkipäiviä. Suunnitelmia joita voi alkaa työstämään.

Uusi kevät on aina merkinnyt minulle paljon. Se aiheuttaa innostusta ja kärsimättömyyttä. Vihreän odotusta on jo nyt ilmassa. Talven pimeyden jälkeen valo tekee tehtävänsä, eikä kylmyyskään haittaa menoa. Teekee mieli tehdä kevättä lähemmäksi. Vaihtaa mullat kukkiin ja tehdä vihreitä asioita ja tekoja.

Nyt lähden nauttimaan vielä viimeisistä valonsäteistä tuonne valloittamattomaan ihmemetsään..

Särkiverkko

Jos olet pieni
Nukut särkiverkossa
Päälläsi vanha villanuttu
Kotisi tuoksuu tervalta
Ystävänä nummuliitti
Et halua purjehtia,
vaikka purje on kotisi katto

Ystäväsi nummuliitti kasvaa,
kun kerrot siitä tarinaa.

Jos olet pieni särkiverkossa
Pehmoinen pesä, tervaa
Villanuttu
Ystävänä kohta suuri nummuliitti
Et halua purjehtia

Jatka kertomista.

Sinulla on suuri ystävä,
vaikka olet pieni särkiverkossa.

Bussimatkaa

Busissa yksinäisten kiharoita
Pitsihihat tuoksuvat hieltä ja hajuvedeltä
He katsovat väsynein silmin metsään
Odottavat pääsyä perille
Niillä on harmaat silmät
Suuret ja lempeät
Ymmärtävät enemmän nyt
Kun matka on jo kuljettu
Iloa poskissa
Elämän juonia iholla