Olen luonteeltani kaiketi sellainen kasaaja. Lehdet kasaantuvat pinoiksi pöydän kulmalle, kerran päällä olleet vaatteet joutavat odottamaan seuraavaa käyttökertaa makuuhuoneen tuolilla. Huolet ja ongelmat saapuvat valuvina kasoina meidän talouteen, ilonaiheet myöskin. Yksi asia kasautuu sen vanhemman, alimmaisen päälle.
Kasat ovat kuin eläviä olioita, jotka elävät symbioosissa tyhjän tilan kanssa.Siellä missä on tyhjää tilaa kasat ilmestyvät kuin rikkaruohot. Jotakin ravintoa tyhjät paikat tuottavat, koska kasat yleensä meillä ainakin vain kasvavat.
Omituista on, että kukat sensijaan kaikesta hoidosta riippumatta useimmiten kuolevat. Onnenapilan olen onneksi onnistunut pitämään hengissä. Meillä on jotenkin samanlainen rytmi. Herätään valoon ja pimeällä kääriydytään nuokkumaan. Ehkä tunnen sympatiaa apilaa kohtaan. Se parka väsyy iltaisin, kukoistettuaan kauniina koko pitkän päivän. Talvella se vaan nuokkuu ja kesällä valvotaan ihan liian myöhään.
Onnea on kuitenkin, että on edes onnea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti