sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Sokeripalalaskurin toimintakoe ja kilpailu!!!!


Tässä sitä nyt ollaan. Koska lähitulevaisuus tuo tullessaan eräänlaisen pillimehupaaston ja hiljaisuuden (puhumisesta on kyse, onneksi saa kuitenkin kirjoittaa), tämä kammottava karkkinarkomania saa luvan lähteä.

Vaikka tämä blogi melkein aina käsitteleekin käsitöitä (käsityöstä käy karkin myös nostelu kitusiin, joka on aika vaativaa ja rankaa puhaa muuten) saa nyt julkinen tunnustautuminen sokerinarkkariksi luvan alkaa täältä. Aiemminkin olen täällä blogissani piipittänyt kammottavasta makeapeikosta, joka jahtaa minua sohvalle kaupasta, kaapista tai jääkaapista. Ja vaikka sen laittaisi pakkaseenkin, se yllättää sieltäkin käsin kovin usein.

Joten sokeripalalaskuri olkoon pelastukseni ja tieni vieroitusoireettomaan pillimehukuuriin. Sokeripalalaskurissa muutetaan syödyt karkit/keksit yms. sokeripaloiksi, joita sitten kauhistellaan ja vannotaan kautta kiven ja kannon vältettävän lähitulevaisuudessa. Toistetaan samaa pillimehupaastoon asti ja toivotaan, että tehoaa myös sen paaston jälkeen. Tavoite on vähentää sokerin kulutusta ja samalla (ehkä!) lisätä saadun vararavinnon kulutusta.

Esimerkkinä:
Sokeripalassa on siis 3 grammaa sokeria elikkäs
Esimerkiksi yhdessä Jaffa-keksissä on 6,3 gramaa sokeria. 100grammassa ko. keksejä on 50g sokeria. Paketissa on 300g, eli sokeria kyseisessä paketissa on siis yhteensä 150g sokeria.

Eli paketissa on 50 palaa sokeria.  Söisitkö sokeripaloja pelkiltään noin paljon?  Minä söin paketillisen sellaisia keksejä tänään, eli mun vastaus on, et keksit menee, mut sokeripalat ei. Mitähän tehään tän asian kanssa?

Vastaus:
Tunnustetaan asia julkisesti ja ihmetellään sitten miten homma edistyy.
Jääkaapista löytyi kurkun ja tomaattien lisäksi tasan se kinkkupaketti, jossa ei ollut lisättyä sokeria. Eli olisikohan nyt aika tehdä asialle vihdoin jotain, ennenkuin pillimehupaasto koittaa, koska siihen kuuluvien lisäasioiden kanssa ei haluaisi kärvistellä karkinhimoissaan.

Jos te hyvät ihmiset osaatte antaa ohjeita aiheeseen liittyen, olisin kovin kiitollinen. Koska nyt tarvitsen apua! Autavatko esimerkiksi kromitabletit makeanhimoon? Millaisia vinkkivinkkisiä karkkilakkoon voisi kokeilla? Kannustimeksi lupaan lähettää "makean" käsintehdyn yllätyksen parhaalle kommentaattorille.. Sokeripalalaskuri on saatu vinkkinä, joten joudun palkitsemaan sen myös jo käyttöönotettuna vinkkinä. Mutta uusista vinkeistä paras saa huikean palkinnon!!

5 kommenttia:

  1. Mulla toimii parhaiten se, ettei kotona ole sokerisia herkkuja. Jos niitä löytyy, syön kaiken lyhyen ajan sisällä. Eli henkistä voimanponnistusta vaatii kaupassa käynti: mukaan ei saa lähteä turhia herkkuja. (Sallittuja on jäätelö, kuivatut mangoviipaleet, viinirypäleet ja appelsiinimangomehu. Ja välillä vähän suklaata.. ;D)

    VastaaPoista
  2. Minulle tämä on erittäin vaikea tehtävä: En nimittäin osaa valita makeaa. Joten se jää kaupan hyllyyn. Yritän siis samaistua sinun tunteisiin.
    No onko sokeri kielletty kokonaan. Minun ongelmani on että ystävät epäilevät ettei aivoni saa tarpeeksi sokeria. Minusta sinä voit esimerkiksi juoda makeaa maitokaakaojuomaa. Ja jos haluat siihen makeutta tuhtiutta sulata juoman päälle suklaata. Eri mehut ovat ratkaisuja. Tee hedelmistä mehulingolla, lisää vettä jos tulee liian vahvaa, mutta älä laita sokeria.
    Kaakaojuoma antaa sinulle kalsiumia ja sopii karkista, kekseistä vierottamiseen. Sillä energiaa kuitenkin tarvitset. Myös vaniljalla maustettu kermavaahto sulaa suussa. Uskon että kaakaojuoma lasi täyttää vatsaa ja et tahdo sitten enää makeaa.
    Kannustus toi sokeripalalaskin. Olet jo tehnyt paljon asian eteen töitä. Vaatinut laskentaa ja pohdintaa. Vauvoille tehdyt löysät soseet ja mehut sopivat myös. Sokeria ei paljoa.Lakeutumisvaiheesssa soseet... ja sitten mehut.
    Hunaja makeutusaineeksi: Juo makeaa hunajateetä, tai vettä. Uskon ettei sen jälkeen kaipaa makeaa karkkia.

    VastaaPoista
  3. jos mikään ei toimi niin hyppäät junaan ja tulet meille sokerivieroitukseen! : )
    Kirjoitin äsken pitkän viestin sulle, mutta se hävisi jonnekkin!grrrr...Kotoa kaikki herkut pois ja tilalle hedelmiä ja kasviksia! Viinirypäleet vie hyvin makeanhimon pois. Vettä 1,5 litran pulloon ja siemailet siitä aina kun tekee mieli makeaa.3 litraa pitäis mennä päivässä...

    VastaaPoista
  4. Suvi: Voisinpa hypätäkkin. Herkkujen tuhoaminen hyvä vinkki..
    Moarre: Tuhoamisella tarkoitetaan herkkujen poistamista kaapeista erinäisin keinoin?? Mulla on enää kaapissa suklaakastiketta, jota voi vetää pahimpaan himoon. Ja kiitos Moarren karkkihyllyä voi lähestyä värikarttana:valitaan lankasävyjä oikeaksi erinäisten suklaa-asioiden mukaan:) Pääsee karkinhimosta, kun kuvittelee olevansa lankaosaston värikartastossa.
    Anonyymi: Totaalilakkoon en aio ruveta, mutta pahimmillaan puolenkilon sokerimäärä päivässä on järkyttävää. Kokeilen tuota hunajaa sitten kun tulee paha paikka ja tumaa suklaata hallituissa valvotussa ympäristössä:)

    VastaaPoista
  5. Meikä on niin sokerinarkki myös!
    Kaakaossa on hurjasti sokeria (jos tekee jotain O´Boy ym.), joten sitä en ite tee. Hunaja mun mielestä maistuu niin pahalta ja maalla tuotetussa hunajassa on eniten elintarvikkeissa antibioottijämiä, joten tämänkin syy, miksi hunajaa en käytä.
    Yksi nimuherkku on ananas, ananas suoraan purkista, ananas paistettuna pannulla (jos et käytä voita, niin ei tuu extra-kcal), ananas Ehrmann-rahkalla (maksaa 59cent kaupassa, syö kaksi kertaa, rahkaa ei tarvitse makeuttaa).
    Jos kotona joskus iskee jäätävä herkunhimo ja kädet jopa tärisevät, niin silloin teen mikrossa puuroa ja laitan päälle levitemargariinia, vähän niin kuin voisulaa, muttei kuitenkaan ja puuro onkyl aika pahaa(mautonta?), mut sen jälkee ei ikin oo nälkä/karkinhimo :D
    Sit väsymykseen auttaa parhaiten itsellä, tattadaa, liikunta. Onneks mulla on naapurissa asuu ystäviä, joiden kanssa koulupäivän aikana sovitaan lenkki (30min riittää) niin silloin klo 17:30 kun väsyttää eniten, niin on pakko lähtee.
    MUTTA: kerran viikossa on karkkipäivä (joskus useammin, jos tarjotaan) ja siitä pidän kiinni :)
    Tsemppiä sokerittomuuteen!
    -Killi

    VastaaPoista