perjantai 1. huhtikuuta 2011

Haruni-huivi



Tästä ihanasta langasta aioin tehdä neulotun hihattimen kesäleningin kanssa.

Etsystä löysin taivaallisen ihania pitsijuttuja ja lankakaupassa lähti taas mopo käsistä.  Lankakauppias oli neulonnut samaisesta langasta ihanan haruni-huivin ja ajattelin soveltaa ohjetta pitsihihattimeen.

Eli ensin neulon huivin novitan wool-langasta, jotta osaan sitten ohjetta soveltaa sitä hihattimeen. Tunnen itseni jo valmiiksi todella älykkääksi kädelliseksi!




Nyt siis jo valmiiksi itken suuruudenhulluuttani. Aioin ensin suomentaa tuon enkunkielisen ohjeen, jotta sitten voisin sitä muokkailla. Mutta lyhenteiden suomentamisen ja hitaan tavaamisen jälkeen, ohje olikin vain kavennuksia ja lisäyksiä, joten ohjeen suomentaminen kokonaan olisi ollut turhaa työtä.

Tuumasta toimeen ja huomasin, että tekemiseen vaaditaan kyllä ohjeen orjallista noudattamista ilman häiriötekijöitä. Sen verta huono neuloja olen, etten pitsineuletta tehdessä kykene katsomaan telkkua.

 Hassua oli, eten tajunnut ollenkaan mitenpäin kolmio alkaa muodostumaan. Tajuaminen tapahtui vasta kerroksella 35! Hämäläistä verta vissiin virtaa suonissa jonkin verran :)

Kokeiluhuivia neuloessani tajusin myös, että hihatinta varten koko ohje pitää kirjoittaa alusta saakka uudestaan. Haluaisin käyttää tuota neulekuviota ja reunaan lehtikuviota. Mutta neliskanttisen takakappaleen tahtoisin. Siinäpä pähkinää ja vähän käpyäkin purtavaksi iltojen iloksi..  Nyt neulotaan sitten harunia urakalla..

1 kommentti:

  1. Ja jälkikommenttina vielä, kannattaa kokeiluun ottaa erivärinen lanka, jos on kyllästyvää sorttia niinkuin allekirjoittanut huomasi olevansa. Järkevää tehdä tismalleen samansävyinen huivi ja hihatin..

    VastaaPoista