Tiedäthän sellaiset päivät, jolloin haluaa kaivautua omiin oloihinsa pakoon uutisvirtoja tai ympärillä pyörivää hulinaa. Sellaisena päivänä minä luen kirjaa. Lempilukupaikkani on terassin reunalla. Siihen ei sada ja siihen ei näy naapurista. Siellä voi olla ulkona ötököiden kiusaamatta. Siellä saa olla ilman sukkia ja lämmitellä varpaita lämpimillä kivillä. Ihan niin kuin ranta olisi tupsahtanut siihen terassin eteen.
Se on myös mietiskelypaikkani. Yleensä pyrin olemaan miettimättä liikoja. Ihastelen vihreyttä. Viimeksi odotin pionia, joka kasvatti valtavia nuppujaan. Toivoin, että näen niiden aukeavan. Annoin muurahaisille luvan asua niissä. Luvattava oli, etteivät viljele kirvoja niissä. Tulevat sitten kertomaan, kun nuput aukeavat. Ne aukesivat ja kukista tuli valtavia, niin valtavia, että osa piti leikata maljakkoon. Ehkä en olekkaan niin huono puutarhuri kuin ajattelen. Pitää vain antaa kasveille mietiskelyaikaa. Jokapäiväinen kiireinen tuijotus ei tuottanut tulosta, joten siirryin rentousviljelyyn. Kastelen jollei sada, annan kaikkien kukkien kukkia, voikukkakin on kukka, (ehkä totun ajatukseen vielä tässä elämässä) muurahaiset saavat olla ja toivon, että etanat löytäisivät toisen kodin jostain muualta.
Mietiskelyhetkiin kaipaan kesälukemista. Sellaista hyvin kirjoitettua, jonka lukemisesta tulee uusia ajatuksia. Runoja, tarinoita, lyhyitä ja pitkiä.
Viimeksi luin Miina Supisen kirjoittaman Apatosauruksen maan. Kauniin karuja kuvitelmia arjesta.
Jos sinulla on ehdotuksia kesälukemiseksi, kerrothan minulle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti