Tiimalasin alku ja loppu

Tahtoi pitkävartiset villasukat. Oli neulonut jo sormikkaat ja huomasi, että on kovin vaikeaa neuloa niistä tarpeeksi pitkiä, jos aloittaa varresta. Keksi sitten kerran illalla, että jos alkaisikin terästä. Ei tajunnut miten se on mahdollista, joten matkusti täti Lankakaupiaan luo kysymään neuvoa. Ei meinannut tajuta ohjetta, eikä ohjeistusta.

Onneksi täti Lankakauppias oli hyvin hyvin kärsivällinen ja sai ihmisen ymmärtämään, miten sitä terää tulee tehdä oikein. Sitten innostuneena neuloi terää kunnes törmäsi kantapäähän. Jotain puhuttiin tiimalasista ja aikaa siihen meni, ettei ymmärtänyt liian lyhyitä kerroksia paperista. Neuloi innostuksissaan kaksi terää, kun luuli että täytyy odottaa täti Lankakauppiaan vastaanottoa koko viikonlopun yli.

Sitten herra Yleisö hieman neuvoi, että setä Google voisi tuurata viikonloppuna ovensa sulkenutta täti Lankakauppiasta. Sieltä sitten löytyi tämmöinen video aiheesta. Video-tädin avustuksella sitten osasikin tehdä kumpaankin sukkaan kantapään ilman sen kummempaa hämmennystä.

Ja sitten taas hyppelehtien kohti pii--tkää vartta.  Sen pituinen se.

Vihreä villatakki

Katsoin elokuvan Red Ridinghood ja innostuin puvustuksen kauniin värisistä villaviitoista. Uusimmassa Modassa( 4/11) oli ohje punaiseen palmikkohuppariin, joka on ehdottomasti seuraavana neulontajonossa.  Se on niiin kaunis! Ja sitten vielä tarvitsee lankaa ja jonkun ahkeran joka neuloisi. Haaveiden huokaus...

Ensin kuitenkin teen valmiiksi vihreän neuletakin, johon inspiraatiota löytyi uusimmasta Suuresta Käsityölehdestä (Elokuu/11). Se on tuollainen folkloremallinen neule, jota reunustaa hirmu ihana kelttipalmikko. Muokkasin ohjetta kuitenkin hieman langan takia ja koska olen lyhytjalkainen, tuo ohjeen mukaan tehty takki olisi ollut pohjepituinen. Joten sileää neuletta tulee oleman , lyhempää mallia, sekä sitten tuo palmikko pääsee reunustamaan koko komeutta. Yksi niistä itsensä haastamishankkeista alkakoon. Alkusilmukat on  luotu. Jipii!

Sarjassa seuraavaksi:
Tuleeko takki valmiiksi? Kuinka armas Yleisö suhtautuu olohuoneessa vallitsevaan lankakaaokseen? Kuinka täti Lankakauppias saa patistettua patalaiskaa neulojaa neulomaan asioita loppuun? Pysy mukana niin tiedät!

Multasomikaan kasvatus

Polulta kehrättyä lankaa.
Hieman väriä männystä, maasta, mullasta ja oksistosta.
Mustikkaa poimiessa kädet tahrivat lankaa siniseksi.
Järvessä liotettiin tuota, mutta vihreä levä tarttui lujasti villaan.
Kirkas taivas ja aurinko, kun kuivattiin lankaa. Lämpöisyys teki pesänsä lankakerään.
Kerän pää istutettiin kasvamaan multaan ja sitten odotettiin ja tuettiin kasvavaa.
Multasormikas kasvoi esiin maasta.

Kesäfiiliksiä

Paljaat varpaat kivikolla
Hikiläikät kainaloissa
Tikkuja multaisissa sormissa
Kastemadon kiemurtelua takaisin kuokittuun maahan
Muurahaisten loputonta virtaa mustikkametsässä
Havunneulasten pistävä tuoksu metsäpolulla
Keinutuolin narahtelua hiljaisuudessa
Pölyn loputonta sirkustanssia auringonläikissä
Rantalintujen kuorohuuto jatkuu himmenevään iltaan saakka

Hyttynen!
Läps!

Kädenparantuminen-tunika ja hiljaisuus

Oijoi kuinka juhlinkaan, kun tunika tuli vihdoin valmiiksi! Siinä oli kyllä tekemistä ja yhden ihmisen kykyjä ja kärsivällisyyttä koeteltiin oikein urakalla. Ärräpäitä ei kuitenkaan kuultu, mikä olisi varmasti helpottanut hetkittäin asioiden etenemistä, ehkä..

Mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Ensi kerralla seuraan ohjeita hieman tarkemmin. (Esimerkiksi mm-ottelun seuraaminen ja kirjoneule ei välttämättä ole kovin hyvä yhdistelmä!) Sen lisäksi tottelen piirrustuksia ja teen "ainaoikein"-neuleen niillä pienemmillä puikoilla.
(Nyt harkitsen tuon helman reunan purkamista, koska se jäi hieman löysäksi. Eikö höyryttäminen sittenkään korjaa ihan kaikkia virheitä? )

Puhumattomuus-paasto meni purkaessa ja neuloessa. Kaulalle piti tuossa hieman näyttää valkoisia takkeja ja puukkoa, jotta saatiin eukko kuntoon.  Käsikin tuli kuntoon. Nyt voi taas ajatella olevansa ehta käsityöläinen, kun on töitä ja käsikin toimii!

Hiljaisuus on hassu asia. Silloin kuulee mitä muilla on sanottavaa. Hiljaisuudessa saa ajatukset järjestykseen. Asiat näyttävät tärkeämmiltä ja värikkäämmiltä. Jostakin syystä tärkeä ja värikäs kuuluu sitkeästi samaan lauseeseen. Hiljaisuus ja rauhoittumisen pakko antoivat aikaa ajattelulle ja keskittymiselle. Itseensä keskittyminen ei ole välttämättä ollenkaan huono asia. Ei ollut sellaista itsekeskeisyyttä, vaan keskittymistä omaan itseensä. Tuijotteluakin tuli harjoiteltua, seinää, omaa peilikuvaa, ikkunasta ulos, varpaisiin tuijottelua, kattoon, kasaan nenäliinoja. Mihin sitä sohvan sisuksiin eksynyt nainen voikaan tuijotella. Vähemmän tv:tä, koska hirvittävä melu otti kuulon päälle ja äänettömän ruudun tuijottelu olisi ollut jo ruudun vankina olemista. Sitten, kun hieman kärsi  toimia otin puikot käteen ja neuloin paidan valmiiksi. Kädenparantaminen olisi hyvä nimi neuleelle.

Nyt kesäloman kunniaksi järjestän kurkunleikkajaiset. Mökillä. Juhlat. Ruokaa. Ystäviä. Loma. Tuikkuja ja kaikkea sellaista, tiedättehän. Kaiken parantumisen kunniaksi. Aloitin juhlien ihmettelyn tuossa kaikessa hiljaisuudessa.

Yleisössä kommentoitiin mätäkuuta hieman kummalliseksi ajankohdaksi parantumisjuhlille. Mutta, jos silloin parannutaan hitaasti, ehkä aikakin kuluu parannusjuhlilla hitaammin. Saa enemmän aikaa istua kesäiltaa.

Etsitään täydellistä kesälukemista

Tiedäthän sellaiset päivät, jolloin haluaa kaivautua omiin oloihinsa pakoon uutisvirtoja tai ympärillä pyörivää hulinaa. Sellaisena päivänä minä luen kirjaa. Lempilukupaikkani on terassin reunalla. Siihen ei sada ja siihen ei näy naapurista. Siellä voi olla ulkona ötököiden kiusaamatta. Siellä saa olla ilman sukkia ja lämmitellä varpaita lämpimillä kivillä. Ihan niin kuin ranta olisi tupsahtanut siihen terassin eteen.

Se on myös mietiskelypaikkani. Yleensä pyrin olemaan miettimättä liikoja. Ihastelen vihreyttä. Viimeksi odotin pionia, joka kasvatti valtavia nuppujaan. Toivoin, että näen niiden aukeavan. Annoin muurahaisille luvan asua niissä. Luvattava oli, etteivät viljele kirvoja niissä. Tulevat sitten kertomaan, kun nuput aukeavat. Ne aukesivat ja kukista tuli valtavia, niin valtavia, että osa piti leikata maljakkoon. Ehkä en olekkaan niin huono puutarhuri kuin ajattelen. Pitää vain antaa kasveille mietiskelyaikaa. Jokapäiväinen kiireinen tuijotus ei tuottanut tulosta, joten siirryin rentousviljelyyn. Kastelen jollei sada, annan kaikkien kukkien kukkia, voikukkakin on kukka, (ehkä totun ajatukseen vielä tässä elämässä) muurahaiset saavat olla ja toivon, että etanat löytäisivät toisen kodin jostain muualta.

Mietiskelyhetkiin kaipaan kesälukemista. Sellaista hyvin kirjoitettua, jonka lukemisesta tulee uusia ajatuksia. Runoja, tarinoita, lyhyitä ja pitkiä.

Viimeksi luin Miina Supisen kirjoittaman Apatosauruksen maan. Kauniin karuja kuvitelmia arjesta.

Jos sinulla on ehdotuksia kesälukemiseksi, kerrothan minulle!

Kameran itsemurha

Eräistä minusta riippumattomista syistä, kuten maan vetovoima, kamerani teki itsemurhan ja loikkasi parvekkeelta. Linssi jumiutui paikalleen, eikä se suostu avautumaankaan enää.

Surullisena etsin uutta apulaista piperryksieni tallentamiseen. Sellainen lytyi mieheni isolla avustuksella englannista ja sitten jäimme odottamaan uutta tulokasta.

Odotimme ja odotimme. Päätimme, jo niiin pitkän odotuksen jälkeen peruvamme tilauksen, jollei sitä kohta alkaisi kuulua! Sitten odotimme vielä hieman lisää. Sitten eräs hyvin uninen aamu soi ovikello, mutta emäntä käänsi kylkeään ja päätti olla avaamatta ovea. Kunnes vaativainen rimputus sai äämuäreän naisihmisen ylös sängystä ja viimein tuo laiskanlainen naisihminen kipusi muristen yläkertaan. Avasi oven ja kas, siellä hymyileväinen lähettimies keltaisella pakettiautollaan toimitti uuden apurin suoraan meidän kotiovelle! Snailmailia kerrassaan, mutta paketin avaaminen poisti kaikki murinat.

Sellainen uusi Canon odottaa tuossa pöydällä. Jipiijipii!! Ilotanssia pöydän ympärillä!

Sitten tuli pieni MUTTA...
Semmoinen pahuksen piuha ei anna testata kameraa vielä hetkeen. Akkulaturin pistoke sattuu olemaan sellaista suomalaiseen kotitalouteen sopimatonta mallia kolmipiikkeineen. Ja sitten taas odotetaan, että saadaan asiantuntija paikalle pelastamaan tilanne. Hmph..

Hassua oli huomata sen kaiken odottelun lomassa, että maaninen käyttöohjeiden selailija asuu myös minussa. On yhtä´äkkiä hirmuisen mielenkiintoista etsiä tietoa kuvauslaitteen vimpaimista ja erilaisista kuvaustyyleistä.  Ehkäpä koska kohta kotoamme kuuluu taas "RäpsRäps".

Kirjastossa oli hyviä vinkkikirjoja kuvaamiseen. En ole koskaan ollut mikään huippukuvaaja, enkä ole käynyt koskaan  perusfotarikurssia kummempaa. Eikä kuvaaminen sinällään ole edes kiinnostanut aikaisemmin. Kamera on ollut vain väline jakaa tekeleitteni kuvia muille. Ja sitten ne satunnaiset sukujuhlat, joissa kaikista kuvatuista on jäänyt jotain oleellista puuttumaan (kuten pää) Tai mitenkäs sitten ne kauniit turistimatkakuvat, joissa meistä kumpikin muistuttaa kovasti passikuvaa!

Mutta nyt toivon hartaudella pääseväni vaikkapa ihan peruskuvauskurssille. Joskos työväenopistolla sattuisi moisia olemaan. (Itkin, kun luin lehdestä, että täältä järjestetään syyskuussa kuvauskurssi Italiaan ja minä olen tietenkin töissä!) 

Siitä, töistä  ja sellaisesta kurkunsorkintaoperaatiosta johtuen Mirkkukoukussa on ollut hiljaista. Muokkasin odotellessa hieman blogin ulkoasua, koska vaaleanpunainen alkoi ellottamaan ja muutenkin oli tarpeellista selkiyttää ajatuksia tässä odotellessa. Tylsältä vaikuttaa pelkkä valkoinen kyllä silti.
Piperryksiä odottaa kuvattavana jo kelpo kasa. Ja lupaan ja vannon, että heti kun saan piuhan laitan kuvatuksia niistä!

Odottelemisiin siis!
-Mirkku Kesälomalainen