Sokeririipuvuudesta

En voi juoda kahvia enää, koska minusta tulee sekopäinen jyrsijä. Juoksen pitkin seiniä ja puhetulva ylittää ymmärryksen. Niin määrässä kuin laadussakin. Sydämen syke kohoaa juoksulenkin tasolle ja keskeneräisten töiden, suunnitelmien ja ympäriinsä huiskitun materiaalin määrä kasvaa seuraavan päivän siivoojalle ylitsepääsemättömäksi urakaksi.

Tunnistin Yli Aidan - leffan oravaisesta itseni. On kuin peiliin katsoisi. Sarjakuvaversiossa kuulemma menee jo holismin puolelle tuon oravan tempaukset. Minulla se menee tosielämän kanssa niin. En juo juurikaan alkoholia, mutta sokerihumala kai on aivoille sama juttu. Otetaan perjantaipussi ja sammutaan sohvalle. Mielellään joka ilta. Tai mielellään jäätelöä ehkä suklaalla maustettuna. Terveellisyyttä edustaa muutama jäinen viimekesäinen vadelma. C-vitamiinia.. Taitaa olla hajonnutta vitamiinia, kun puolen vuoden pakastuksesta selvinneet ruppanaiset yksilöt päätyvät lillumaan kulhon pohjalle sokeriliemeen. Se on pelottavaa, että näin on päässyt käymään. Olen sokeriaddikti. Se on pahanlaatuista, koska en enää edes muista milloin olen viettänyt yhtäkään päivää ilman sokeria.

Syön sitä salaa. Syön kun katselen telkkaria. Väitän, että en syö sitä niin paljoa kuin syön. Syön sitä masennukseen. Syön sitä kun ottaa päähän. Syön kun haluan juhlistaa jotain. "Nyt tehdään jotain hyvää".
En katso tuoteselosteista mitä asiat pitävät sisällään, koska ahdistun niistä.

Ainoa asia, joka sai minut lopettamaan (vähentämään paljon!) limpparin juontia, oli hamaslääkärin tekohammasuhkailut. Nyt hampaani ovat valkoisemmat kuin koskaan ennen. Ehkä kolajuomilla on vaikutuksensa asiaan?

Eilen tajusin, että syödyn sokerin muuttamisesta sokeripaloiksi on iso apu. Siitä kiitos rutinaa kestävälle kärsivälliselle ystävälle. Ei hyvänen aika kukaan laita edes kakkutaikinaan puolta kiloa sokeria! Edes minäkään en laita. Tai ainakaan en ole vielä syönyt kokonaista kakkua yhdessä päivässä.

En rupea laskemaan kuinka ison määrän syön sokeria vuodessa entiseen tahtiin. Katson kohti huomista ja vähennän pala kerrallaan. Päättäväisesti ja sisulla. Jos olen selvinnyt noista viimeaikojen käsittömyyksistä aion selättää sokerinkin.

En lakkoile siksi että laihdun. Lakkoilen, koska minua väsyttää jatkuvasti, ihoni kärsii ja olen huolissani kehoon varastoituneiden lisäaineiden määrästä. Saan energiaa satakertaisesti kulutukseen nähden ja en jaksa nousta aamuisin sängystä.

Olen testannut empiirisellä tutkimuksella:
1. Blogin kirjoittaminen tekee syöpöttelystä mahdotonta. Sama koskee erästä sosiaalista mediaa.
2. Virkkaaminen ja lankojen likaantumisen pelko estää tehokkaasti syöpöttelyä.
3. Blogien lukeminen toimii vertaistukena ja naurattajanaja

Sivuhuomiona: Silloin, kun on koneella ei voi syödä (=eräs mehu+läppäritarina)

Pidän siis blogia virkkaamisesta ja muista käsitöistä. Kuinka kätevää se voi olla!

Tämä blogi on toiminut aiemmin myös käsivammaterapiana. Bloggaaminen on siis järkevää terveyttä ja sosiaalisuutta edistävää toimintaa. Kiitos lukijoille, jotka jaksatte lukea juttuja täällä. Sydämmen täydeltä kiitoksia!
Ja kiitos ihanille kanssabloggaajille!!

Sokerioravan edesottamuksia lupailen vastedes.

Ympyröistä kuusikulmioiksi

Luin Jämälangasta-kirjaa tuossa yhtenä tylsistyttävänä päivänä.
Kun tuijottelin tuota kansikuvaa, sain amigurumitouhujen jämälangoista idean virkata ympyröitä. Siitä vaan hupsis ja tekemään. Sitten virkattiin niin maan perkuleesti ympyröitä. Sitten koitti laskemisen aika ja yhteensopivuusongelmat. Miten ihmeellä saisin liitettyä x-väriset ympyrät toisiinsa kiinni? Väliin jäi vielä outuja koloja joiden täyttämiseksi olisi pitänyt tehdä pieniä ymmyrkäisiä.

Ongelmassa auttoi innoituksen lähteenä toiminut kanssabloggaaja Neulovan Nartun blogi, jossa sain kirjavan päiväpeitteen kuusikulmioista oivan kiinnitysmetodin. Mitä näistä kuusikulmioista tulee sitä ei tiedä itse virkkaajakaan, mutta tehtyäni niitä tarpeeksi keksin jotain käyttöä myös niille!! Projekti on kesken..

Virkattu matto

Nyt kun käsikin alkaa olemaan miltei kunnossa uskaltauduin voimailemaan suuremman urakan parissa. Kokeilin kestääkö voimaharjoitettu käsi nostelua. Vastaus on: kyllä kestää. Virkkasin matoonkuteesta mattoa.

Oikeastaan käden kanssa hommaan totuttelu sujui hyvin, kun tuo työ ja sen paino kasvoi pikkuhiljaa. Huvittavaa oli, kun sitä sai virkata isolla koukulla isosta kerästä. Vähän niinkuin lukisi tapettikirjoja. Niiden kanssa on aivan sama homma. Kuin käsittelisi jättiläisten tavaroita, varsinkin noihin minimaalisiin amigurumeihin verrattuna.

Virkkuukoukkuun jouduin lainaamaan lyijäristä tuon kumipehmusteen, koska käsiin alkoi kehittyä rakkon alkua. 

Matto pääsee olohuoneen lattialle villamaton kesäversioksi kunhan suostuu ensin höyrytykseen ja suoristukseen. Matto on enää vain vähän kesken siis.

Jättiläisten touhuja on myös katsomislistalla Gulliverin Matkat

Sokeripalalaskurin toimintakoe ja kilpailu!!!!

Tässä sitä nyt ollaan. Koska lähitulevaisuus tuo tullessaan eräänlaisen pillimehupaaston ja hiljaisuuden (puhumisesta on kyse, onneksi saa kuitenkin kirjoittaa), tämä kammottava karkkinarkomania saa luvan lähteä.

Vaikka tämä blogi melkein aina käsitteleekin käsitöitä (käsityöstä käy karkin myös nostelu kitusiin, joka on aika vaativaa ja rankaa puhaa muuten) saa nyt julkinen tunnustautuminen sokerinarkkariksi luvan alkaa täältä. Aiemminkin olen täällä blogissani piipittänyt kammottavasta makeapeikosta, joka jahtaa minua sohvalle kaupasta, kaapista tai jääkaapista. Ja vaikka sen laittaisi pakkaseenkin, se yllättää sieltäkin käsin kovin usein.

Joten sokeripalalaskuri olkoon pelastukseni ja tieni vieroitusoireettomaan pillimehukuuriin. Sokeripalalaskurissa muutetaan syödyt karkit/keksit yms. sokeripaloiksi, joita sitten kauhistellaan ja vannotaan kautta kiven ja kannon vältettävän lähitulevaisuudessa. Toistetaan samaa pillimehupaastoon asti ja toivotaan, että tehoaa myös sen paaston jälkeen. Tavoite on vähentää sokerin kulutusta ja samalla (ehkä!) lisätä saadun vararavinnon kulutusta.

Esimerkkinä:
Sokeripalassa on siis 3 grammaa sokeria elikkäs
Esimerkiksi yhdessä Jaffa-keksissä on 6,3 gramaa sokeria. 100grammassa ko. keksejä on 50g sokeria. Paketissa on 300g, eli sokeria kyseisessä paketissa on siis yhteensä 150g sokeria.

Eli paketissa on 50 palaa sokeria.  Söisitkö sokeripaloja pelkiltään noin paljon?  Minä söin paketillisen sellaisia keksejä tänään, eli mun vastaus on, et keksit menee, mut sokeripalat ei. Mitähän tehään tän asian kanssa?

Vastaus:
Tunnustetaan asia julkisesti ja ihmetellään sitten miten homma edistyy.
Jääkaapista löytyi kurkun ja tomaattien lisäksi tasan se kinkkupaketti, jossa ei ollut lisättyä sokeria. Eli olisikohan nyt aika tehdä asialle vihdoin jotain, ennenkuin pillimehupaasto koittaa, koska siihen kuuluvien lisäasioiden kanssa ei haluaisi kärvistellä karkinhimoissaan.

Jos te hyvät ihmiset osaatte antaa ohjeita aiheeseen liittyen, olisin kovin kiitollinen. Koska nyt tarvitsen apua! Autavatko esimerkiksi kromitabletit makeanhimoon? Millaisia vinkkivinkkisiä karkkilakkoon voisi kokeilla? Kannustimeksi lupaan lähettää "makean" käsintehdyn yllätyksen parhaalle kommentaattorille.. Sokeripalalaskuri on saatu vinkkinä, joten joudun palkitsemaan sen myös jo käyttöönotettuna vinkkinä. Mutta uusista vinkeistä paras saa huikean palkinnon!!

Muista hoitaa varpaita!

- Apiloita varpaiden välissä
- "Too early for kurainen varvas!" sanottiin kaivoreissulla jostain etelässä, kun varpaat upposivat kuraan aamulla
- Varpaat hiekkaisina laiturilla. Kuivattelen niitä auringossa
- Varpaat paljaina hangella, kun kengät jäivät sukkineen lumihankeen kiinni
- Varpaista lähtee tunto sohvalla, kun on istunut liian kauan virkkaamassa
- Varpaat villasukissa, niissä ihanissa, jotka mummo kutoi
-Saunalta juostiin paljain jaloin tupaan siellä mummolassa
- Miehelläni on sarjakuvavarpaat
- Meidän varpaat vierekkäin nurmikolla
- Varpaiden kutittaminen on laitonta
- Varpaat eivät tykkää keittiönjakkarasta
- Punaiseksi lakatut varpaat sandaaleissa
- Varvassukissa on ihan pakko heilutella varpaita
- Paljaat varpaat säikkyvät soratiellä, kun kengätkin puristaa
- Varpaat palelevat aina eniten
-Talvella varpaat unohtuvat sukkien ja kenkien kätköihin
- Muista hoitaa varpaita, vaikka kesä ei olekkaan vielä tullut!

Kasoittain onnea?

Olen luonteeltani kaiketi sellainen kasaaja. Lehdet kasaantuvat pinoiksi pöydän kulmalle, kerran päällä olleet vaatteet joutavat odottamaan seuraavaa käyttökertaa makuuhuoneen tuolilla. Huolet ja ongelmat saapuvat valuvina kasoina meidän talouteen, ilonaiheet myöskin. Yksi asia kasautuu sen vanhemman, alimmaisen päälle.

Kasat ovat kuin eläviä olioita, jotka elävät symbioosissa tyhjän tilan kanssa.Siellä missä on tyhjää tilaa kasat ilmestyvät kuin rikkaruohot. Jotakin ravintoa tyhjät paikat tuottavat, koska kasat yleensä meillä ainakin vain kasvavat.

Omituista on, että kukat sensijaan kaikesta hoidosta riippumatta useimmiten kuolevat. Onnenapilan olen onneksi onnistunut pitämään hengissä. Meillä on jotenkin samanlainen rytmi. Herätään valoon ja pimeällä kääriydytään nuokkumaan. Ehkä tunnen sympatiaa apilaa kohtaan. Se parka väsyy iltaisin, kukoistettuaan kauniina koko pitkän päivän. Talvella se vaan nuokkuu ja kesällä valvotaan ihan liian myöhään.

Onnea on kuitenkin, että on edes onnea.

Fazerin vaaleanpunaista

Fazerin vaaleanpunainen geisha tuli tilaukseen. Sävy oli periaatteessa ihan tuttu, mutta lähilankakaupassa en sitten ollutkaan ihan varma juuri oikeasta sävystä. Otin lankahyllystä mielestäni lähinnä olevaa lankaa ja harmittelin ostosten lomassa myyjälle, kun ei tullut otettua värimalliksi suklaapakettia mukaan.

Ostosten jälkeen kävelin pokerilla viereiseen ruokakaupaan vertailemaan suklaapaketteihin kerän sävyä. Kyllä sitä suklaata oli tullut sen verran maisteltua, että sävy oli juuri sopiva! Huvittuneita ilmeitä oli muilla sokerinhimoisilla, kun lankarullan kanssa etsin sopivan väristä syötävää. Kyllä piti hieman itsekkin nauraa karkkihyllyllä. Suklaata ja virkkaamista voi yhdistellä näinkin:) Hyvää tekemistä siis.

Kiitos Moarrelle, joka keksi hauskan värin etsittäväksi! Geisha-neiti on pakettia vaille valmis postitettavaksi.