lauantai 4. kesäkuuta 2011

Kesäretkiä


Kesäisinä päivinä sitä kaipaa ulos. Sekin riittää, että istuu omalla pienellä pihalla ja kuuntelee puiden hiljaista hyräilyä tuulessa.

Keskiviikkona suuntasin nokan kohti kaupunkia. Oli hauskaa katsella katujen vilinää ja kesäihmisiä. Kesäihmisellä on iloiset silmät ja nauru herkässä. Mitä enemmän kesä, sitä vähemmän vaatteita, pitäisi myös sanoa. Sain itseteossa kiinni sisäisen toljottajani moneen otteeseen. On se ihmeellistä kun on kaikenlaisia ihmisiä oikein ruuhkaksi asti!




Ruohonjuuressa kävin myös kesäfiilistelemässä. Kaivattua hiusväriä löytyi kaupasta. Kastanjan ruskean version ostin. Makean himoon löysin lakritsinjuurta. Englantilaisissa kokkiohjelmissa mainostettua appelsiininkukkavettä lähti kassiin heräteostoksena. Appelsiininkukkavettä voi kuulema käyttää leivonnassa mausteena. Aion kokeilla sitä myös kosmetiikkakokeiluihin. Siinä on aika neutraali mutta kuitenkin raikas tuoksu ja maku joten ehkäpä hajusteeksi kelpaa hyvinkin. Kookosrasvaa ostin koska kookos tuoksuu ja maistuu hyvältä. Sitä siis päätyy luultavasti ainakin ruuanlaittoon ja käsivoiteeseen.

Käsilaukussa pitkään majailleelle lasitölkillekkin löytyi käyttöä, kun sain haluamaani pesuainetta täyttöpalvelusta. (Älkää kysykö miksi se tölkki siellä laukussa oli?)
Olisipa mukavaa, jos useampikin kauppa hoksaisi tuon pesuaineiden täyttöpalvelun. Kaupasta kun pitää ostaa ensin se pumppupullo ja sitten seuraavaksi täyttöpakkaus, joka myöskin on muovipullossa. Ja sitten niitä pulloja pitää joko säilöä hamaan tulevaisuuteen, tai heittää vaan roskiin. Hyviä pulloja! Tässä selitys miksi kaapit täyttyy muovipakkauksista. Voisi niistäkin vaikka saada pantin kun palauttaa kauppaan! En ainakaan vielä ole täältä lähialueelta löytänyt sellaista kierrätyspistettä, jonne tyhjät muovipakkaukset voisi viedä. Korjatkaa ihmeessä, jos tiedätte mitä tyhjille pakkauksille voi tehdä energiajätteeseen heittämisen lisäksi)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti