Katoaako karkkimaa?

Karkkia! Pakko saada. Nyt heti!

Katoaako karkkimaa, jos ei syö karkkia? Kaupassa oli vaahtokarkkilevitettä! Tahtoo. Ei etes ollut yhtään lisäaineilla kyllästettyä.. Mutta tahon silti. En ostanut kuitenkaan..

Tänään olisi kelvannut mikä tahansa makea!
Kaksi viikkoa meni ihan hyvin, sitten söin vähän lakua. Sitten hurahti jälleen viikko ja nyt ollaan tässä pisteessä, ettei ilman sokeria osaa olla hetkeäkään. Mikä avuksi? Söin jo puolukoita ja vähän mansikoita. Eivät auttaneet. Pahentivat vaan tilannetta. Kammottava karkkihampaan kolotus. Join kupin kahvia. Ei apua.

Ompelin hieman tyynyä ja piirsin kaavoja, jotta aivot ajattelisi jotain muuta. Söin näkkileivän. Päätin, etten lähde kauppaan. Enkä mene edes lenkille, ettei taskunpohjalla majailevat kolikot päädy kioskintätin kavalaan kassalippaaseen. Päivä on lopuillaan ja karkkinnälkä on ohitettu. Huh, mikä urakka!

Tämmöisiä kaavaillaan seuraavaksi. Ompelukoneelle kerääntyy pikkuhiljaa noita tekeleitä. Pitänee suunnitella jonkunlainen ompeluaikataulu, kun niskaakin piti muistaa ajatella.. Aloitan sillä pussukalla ja sitten ajattelin, että voisin joka päivä tehdä yhden työvaiheen tuota essua. Teen sen ohuehkosta luonnonvärisestä pellavasta. Mutta taitaakin olla niin, että menee ensin väriin tuo pellava, sitten leikataan kankaat ja sitten vasta ommellaan. Vaikka kaavat onkin superhelpot, niin kuulostaa aikas isolta hommalta vielä. Onneksi on aikaa.

Silkkikankaasta teen tällä kaavalla pussukan

Ihana essu!

Hyvät ohjeet auttaa kaavojen lisäksi!

Huomenna menen ystäväni kanssa elokuviin. Leffaherkuksi ajattelin tehdä huomenna näitä toffeepoppareita, joita tehtiin Avalla Martha Stewartin ohjelmassa tänään. Tai sitten teen sellaisia kaakaopoppareita tummasta kaakaosta, joihin ei tarttisi laitaa niin paljon sokeria. (Reseptien katselu ei tosin paljoa helpottanut oloa!) Jos sanotaan, että tupakoinnin lopettaminen on vaikeaa, niin on se kyllä tämäkin aikas haastavaa..

Tässä kokeilujen tulosta seuraavalta päivältä. Vähän turhan sotkuista ihmisten ilmoille..

Olen kuitenkin tyytyväinen, etten sitä karkkia syönyt ja samalla tyynykin hieman edistyi.. Kuvissa on tyynykangas vasta sovitusvaiheessa. Se pitää höyryttää ensin muotoonsa ja hankin vielä isomman sisätyynyn sille. Kaavat on Suuren Käsityölehden 11-12/2005 julkaistussa numerossa. "Äidin essu" sekä "samettikukkaro" löytyy samasta lehdestä. Sitten vaan pitsilaatikolle ja pellavaa värjäämään!

Sivusta seuraajana

                                    
Kiitos sinulle nainen siellä sorsalammikon reunalla. Sinä olit ottanut mukaasi lapion. Sinä lapioit sillä sitä jäätyvää pientä sorsien kotia isommaksi. Siitä tuli hyvä mieli ja melkein itku. Itku siksi, että joku niin kovin välittää, että tarttuu lapioon. Minä seurasin sivusta. Kävelin siitä vain ohi.

Mutta sitten pysähdyin ja palasin takaisin. Huusin kiitos ja vilkutin sinulle. Sinä vilkutit takaisin iloisena. Meille kummallekin tuli hyvä mieli.

                                              

                                            

Sitten menin katsomaan kankaankudontaa kangaspuilla.  Kokeilin ihan hetken itsekkin. Hitaasti ja varovasti kudoin tyynynpäällisen. Se oli mukavaa.

Kutomossa pääsin pois kivusta taas hetkeksi. Vaikka vähän puhuttiinkin siitä välillä. Sitä ei surkuteltu, eikä vähätelty. Erästä ikäihmistä lainatakseni: "Mutta ihmiset ovat rikkinäisiä, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Toisia parsitaan, kuin sukkaa ja jotkut jätetään nuhjaantumaan käytössä. Tärkeintä on huolehtia itsestään ja  rakkaistaan. Iloita elämästä näillä korteilla, jotka on annettu. Ja ei se haittaa jos nauraa välillä! Se on ollut minulle vaikeinta oppia"

-Kiitos myös sinulle ihana, kaunis ja nuorekas ikäihminen! Sen sanoin jo ääneen sinulle...

            

 Tapasin ihania ihmisiä. Semmoisia, jotka puhuivat käsityötä. Sellaisia, joilla oli kaapissaan enemmän villalankoja kuin vaatteita. Sellaisia, joille ongelmana oli lankahyllystä mukaan tarrautuvat lankakerät.
Sellaisia, jotka kinastelivat tuttavallisesti siitä, kenelle tapahtuu kummallisimpia asioita eniten. Nuoria ja vanhoja. Ihania nauravia ihmisiä.
 

 Osallistuin hassujen juttujen kerrontaan. Naurettiin sille mahat kippurassa, kun ajoin kerran autolla erään epäonnisen miehen eväiden päälle (vähän niinkuin tahallaan mutta oikeastaan vahingossa). Oli ensimmäiset liukkaat kelit, joilla ajelin yksistään. Luulin tiellä ollutta möykkyä  lumikökkäreeksi ja "olosuhteiden pakosta" jouduin ajamaan sen yli.. (Päätin, että ajan sen yli koska en "pysty" liukkaalla tiellä väistämään sitä). Samalla huomasin, että tien toiselle puolelle oli pysähtynyt auto, josta noussut mies huitoi minulle hädissään. Tein paniikkijarrutuksen, mutta auto liukui kuin pulkka sen möntin yli. Kahdella renkaalla!

Taustapeilistä katselin sitten yliajon jälkeen, kun se mies nosteli tiehen liiskaantunutta kassiaan ylös ja tuijotti litteää makaroonilaatikkoaan epäuskoisena...Samana päivänä se sama mies tuli kahvioon, jossa olin töissä, kiroamaan, että "joku hullu akka ajoi eväitteni yli ja siksi jouduin lähtemään syömään" En kehdannut tunnustaa, että minä se olin. Enkä tarjonnut edes kahvia..

Se oli hassuinta, mitä autolla ajaessa on minulle sattunut!
Millaisia hassuja tai kummallisia juttuja sinulle on sattunut? Osallistuhan sinäkin hyvän mielen jakoon! :)

Osallistuuko vai seuraako sivusta. Osallistua voi lapioimalla jäätä. Osallistuja voi sanoa jotain, joka helpottaa toisen oloa, tai josta tulee hyvä mieli, taikka sitten vaan naurattaa. Ikävä arki unohtuu edes hetkeksi. Sivusta seuraaja voisi olla hiljaa, tai kävellä vain ohi. Mutta halusin kääntyä takaisin ja edes kiittää!

Manan kintahat käessä

"Akka manteren alainen, kainaloinen kana,
kirkui marjanen mäeltä, mieli ei tervoa parempi,
syän ei syltä valkeampi.
märkähattu karjapaimen,
tuonen hattu hartioilla, manan kintahat käessä"

Kovin kalevalaista. Mutta jokin tuossa ihastutti, mietitytti ja jotenkin myös suretti.

Katsoin telkkarista kerran ohjelmaa, jossa pariskunta oli tehnyt itselleen hauta-arkut. Se kuulosti aluksi kammottavalta. Ihan niinkuin työväenopiston käärinliina-kurssi tai uurnan valmistuskin.

Mutta lopulta ajatus kuulosti kauniilta. Mies oli tehnyt itselleen rouhean lankkuarkun. Nainen siromman, koristeellisemman. Molemmilla oli värssyt valmiina, sitten kun se hetki olisi käsillä. Oli pellavainen paita päälle puettavaksi, pemeä sisus lepopaikassa. Matkajärjestelyt on tehtynä, kun se lähtö voisi tulla jo illalla.

Voiko ajatukseen kuolemasta totutella pikkuhiljaa. Ettei tule yllätyksenä. Hiiviskele pitkin nurkkapieltä ja yllätä.

Kuulin, että tuttavan poismenneelle mummulle oli laitettu hautaan villasukat jalkaan. Semmoiset kauniit ja lämpöiset. Ettei sitten palele siellä tuonen majoilla.Se lohdutti kutojaa ja antoi aikaa miettiä, surra, iloita ja muistella mummua.

Jos ensin kutoo manan kintaita ja ajattelee asiaa varovasti. Lähestyy raita kerralaan, tekee vartaallisen ajatuksia poismenosta. Ei se ole paha asia. Eikä sen tarvitse tulla juuri nyt. Mutta saa sitä ajatella. Ei tarvitse masentua, eikä kauhistua.

Veikalle sukkia 7-veikkaa

Melkein valmista

Miksi mun lapasaet on ton väriset?

Nääpä vasta oudon väriset sitten onkin..

.

Ninja ja totorot

Tässäpä totorot ja ninja poseeraamassa

Postikortteja

Löysin vanhoja postikortteja. Laiton sen semmoiseen hurisevaan vekottimeen. Sitten silittelin sitä ja sain aikaan tilkun. Tilkku oli tarkoitus laittaa tauluun. Mutta ei ollu sopivan kokoinen. Koneen käyttäjässä oli jotain vikaa. Sitten se jätettiin pöydälle lojumaan. Sen pellavapakan päälle. Siinä sitä sitten tuijotettiin hämmästyneenä. Tilkku kuuluikin kasiin tai tyynyyn. Hyvä siitä tulee. Tyynyn päällinen.

Oravan talvivarastot

Kun on kunnon talvivarastot ja oravan muisti, mitään ei periaatteessa tarvitsisi ostaa. Mutta kun kaikki on aina hukassa. Niinkuin nuo puuttuvat kassinsangat. Ne löytyi laatikosta, jossa piti olla teippiä..
Mutta onneksi en ollut ehtinyt ostaa uusia.

Tammikuun kolmannen viikon projekti oli tuommoinen kassinvirkkaus. Virkkaaminen on mukavaa ja työn voi(teoriassa) lopettaa mihin kohtaan tahansa. Pitäähän sitä aina kumminkin tehdä kierros loppuun!

Tuon sormiongelman kanssa opin käyttämään jo virkkuukoukkua aika siedettävästi. Mutta sitten sankojen ompeleminen kiinni olikin ihan yhtä tuskaa! Ommeltavan kohdan kiinnipitely oli kyllä turhauttavinta taas pitkään aikaan. Sormet eivät yksinkertaisesti tottele käskyjä. Ei tarvitse, kun eivät kerta tunne mitään. Pah! sanon minä. Kahden sormen kapinointi onkin yllättäen aikas iso asia tuommoisissa tarkkuutta vaativissa näperryksissä.(Tai ainakin tarkkuutta yritettiin kovasti.) Siinä tuskaillessani ajattelin jo kaivaa ompelukoneen esiin ja hurauttaa sauman sillä. Niin paljon otti päähään tuommoinen... No keräilin itseäni ja sitten piti sormet ajatuksen kanssa asetella oikeaan paikkaan ja sitten ihan hitaasti ne kassinsangatkin menivät paikalleen.

Tuommoinen pussukka siitä sitten tuli. Ja ihan samanlainen kun kirjan kuvassa! Se ohje oli siitä stich'n bitch virkkauskirjasta.

 Sitten ompelin parittomia nappeja kulmaan kun kaipasi jotain koristetta. Satiininauhan laitoin sulkumekanismiksi kun vielä putoilee tavarat sisuksista pois. Kassi tarvitsee ehdottomasti vielä vuoren sisuksiinsa. Mutta se onkin jo toinen juttu se..

Katselin tuossa illalla Breakfast in Tiffany's- elokuvaa ja opettelin tekemään nappeja jotka bongasin Neulovan Nartun -blogista.Taitaa olla vähän taitoa jollakulla hyppysissä kun noita kuvia katselee :) Tuossa mun ekat harjoitteluverisiot pyörylöistä. Voisipas tehä jollain muulla langalla kun huopasella muuten.. Tuo limetys on tehty sit liian ohuesta puuvillasta. Ensikeralla osataan jo paremmin.  Ohjeen napeille löydät täältä.

Oijoijoi millainen tuo Audreyn oranssi takki onkaan! Ja muutenkin kenellä on korvatulpissa enää tupsuja? Lilat ja kauniit korvatulpat? Mistä semmoisia saa? Nekin oli kuin korvakorut. Tahon semmoset!

Talavi

Talavi o pitkä,
outo reissu,
täynnä valakeita
huppupäesiä pensasaitoja,
mehtän hiljaista narahtelua.

Kapasäkkii o ahettava,
kirjavia kintaita,
tuluppaaneja,
tähtiä ja toeveita.

Matkalla o monia onnikkapysäkkejä
ja aekataulut ni
sattumavarasia,
melekee pölöttäviä.

-Papalle siellä tähdissä ja unissa.

(runoa luettu Koilis-Hämeestä joskus vuonna 2004)