Muori Kettunen

Muori Kettusesta. 

Muori Kettunen, joka tuolloin oli arvatenkin vielä neiti Kettunen, pakkasi huolellisesti pyhävaatteensa, pannunsa ja rukkinsa vankkureihin. Pommitukset olivat alkaneet itärintamalla ja asukkaat pakotettiin lähtemään kodeistaan Neiti Kettusen evakkotaival oli pitkä kotitilalta Savitaipaleelta Tampereelle, jossa saattoi olla turvassa sukulaisten kanssa. Neiti Kettunen löysi suhasen itselleen ja tarinaan liittyy liuta lapsia ja rukki, johon lapset eivät saaneet koskea, sillä se oli Muorille Tärkeä. 

Sitten eräänä päivänä, vuosikymmeniä myöhemmin Kettusten naapurissa, eräs nainen kertoi ystävälleen aikovansa opetella kehräämään villalankaa. Ja kuinka ollakkaan ystävällä oli seuraavana päivänä kuva rukista ja puhelinnumero. Kettusten puhelin soi samana päivänä ja rukki vaihtoi kotia. 

Se oli hiukan rikki ja pisti syvän haavan hakijan sormeen. Vanhempi Herra Kettunen totesi Muorin valinneen uuden omistajansa.

Niin tämä tarina Mirkkuukoukusta heräsi taas eloon. Tarina piti vaan aloittaa alusta ja kaukaa ennen sotia.

Madame Marveletta O'Houlihan

Löysin eräällä nettishoppailumatkalla kirjan nimeltä Steampunk Softies.
Tilasin kirjan ja heti saatuani sen kotiin, innostuin askartelemaan, koska kotona sattui olemaan kaikki tarpeellinen materiaali. Ainakin periaatteessa.

Marveletta ei ole siis oma luomukseni vaan täysi kopio kirjan ohjeella. Tosin olosuhteiden pakosta hieman muuntelin materiaaleja. Kirjassa on mainiot ja seikkaperäiset ohjeet nuken valmistukseen. Vaati tosin hieman suomentamista, sen verran paljon vaiheita oli tuossa ohjeessa.

Marvelettan mekko syntyi äidille lyhennetystä hameenhelman siivusta, Täytteeksi kaapissa lojuneet vanhat riisit ja tyynyn sisälmyksiä. Kaulus väkerrettiin vanhasta sovituskaavasta. Tukkan tein flanellitiltkusta ja kasvot teellä värjätystä puuvillakankaasta.

Teatterikiikarin rungoksi tuli rikkinäinen teesiivilä ja kiikariosaksi kaksi lyijytäytekynän kärkeä. Linsseiksi tippa kirkkaaksi kuivuvaa geeliliimaa.

Teatterikiikarin rakennus saattoi herättää hilpeyttä lähirautakaupassa, kun marssin hakemaan välineitä kiikarin rakentamiseen. Vinkkinä: Teesiivilän poikki saaminen ja ylimääräisen niitin katkaisu siiviläosasta ei ole mikään ihan helppo homma. Siihen tarvitaan rautasaha, sivuleikkurit ja ruuvipuristin. Näillä aseistautuneena rakensin kiikarin illan pimeinä tunteina ja sain Marvelettan valmiiksi.

Tuossa se nyt tähystää kevättä uusilla kiikareillaan. Ehkä Marveletta odottaa pääsyä kesäteatteriin aitiopaikalle tähyämään.

Kevättakki

Jaahans. Kun päätin jossain vaiheessa viime vuotta, että blogissa esittäisin vain valmiita töitä. Täältä tulee taas tilitystä keskeneräisistä hommista.

Tässä tilitysosiossa keskeneräinen villatakki ei valmistu yhtään, sillä innokas, mutta saamaton blogaaja tilittää neuleesta neulomisen sijaan.

 (Tässä arkistojen kätköstä löytynyt tilitys jostakin kohtaa sitä kevättä)

"Murheenkryyniksi muodostunut vihreä villatakki ei ottanut millään edistysaskelia. Syypääksi nimitin liian pienet puikot. Koska olin jatkanut sinnikkäästi neulomista liian pitkälle raaskiakseni purkaa ja aloittaa alusta, joutui paitapolo kaapiin häpeämään kireitä palmikoitaan. Ohjekin joutui jonnekkin hukkaan.

Langat on nyt jälleen yhdessä kasassa takkia varten. Ohje tulostettuna uudelleen. Reilummille ja pidemmille puikoille on jo joustinneuleet tehtynä. Ensimmäinen palmikkokuvio kurkottelee versojaan levitäkseen pitkin takkia. Uutta intoa puhkuen ja innostuneena oikeannäköisestä käsialasta, aloitin kaiken alusta. Toinen paidantekele on tuossa mallina sanomassa: -ei näin."

Nyt takissa on sentää hiat paikallaan ja kaula-aukkoa ihmettelen suunnattomasti. Tietenkään en halunnut tehdä tuota poolokaulusta vaan hieman avaramman version. Huppua tekeleeseen en valitettavasti saa, koska lanka ei varmaankaan riitä. (Niin tosiaankin, ostin langat ihan ohjeen mukaan!) Joten jännää nähdä miten saan sovitettua kuvion, kavennukset ja päantiehen niin, että takkia voisi myös pitää päivänvalolla.

Ja kevät takkia Ei sitten pestä, KOSKAAN! Koska jossain mielen syvimmässä sopukassa tämä kauhuskenaario huovutetusta kevättakista on täysin mahdollinen.

Ymmärrän toki, ettei materia tuo hyvää mieltä, tai paranna maailmaa. Mutta neuloessa saan jotain valmiiksi (tai ainakin neulomiseni sisältää kovaa yrittämistä). Ajatukset irtaantuvat arjessa kahlaamisesta. Kevättakki valmistuu omalla ajallaan, enkä enää aio painostaa itseäni asioiden valmiiksi saamisella. Tahdon tehdä neuletta silloin, kun on aikaa ja se tuntuu mukavalta.

Ohje on Mari Muinosen kaunis Freija-neule. En toki suostu tekemään pystykaulusta ja haaveilin jopa hupusta. Katsotaan miten Ihana ja Kärsivällinen Neuleneuvojani suhtautuu taas näin järkevään hankkeeseen.(Muutaman adjektiivin lisäys oli ehkä paikallaan, jos satut lukemaan tätä!) Huomenna menen näyttämään, mitä olen saanut aikaan ja toivon kuulevani jotain lohduttavaa puseron valmistumiseen liittyen.

Mutta tein edellisen projektin valmiiksi, hei tyypit! Se on jotakin ennenkuulumatonta ja vähän voi läpsäyttää henkseliä! Projekti on nimeltään virkattu kesämatto, joka lepäilee kovin lahnamaisesti meidän olkkarin lattialla.

Elämä rutussa

                                                  

Tänään on huolipäivä.                                   

Huolettaa, kuinka elämä siliää.                      

Pitääkö laittaa mankeliin, vai riittääkö kevyt höyrytys.

Haluan silittää pois murheet ja rypyt otsalla. 

Kulmia kurtistan, kun huolettaa.                   

Neuloina tuntuu ikävä iholla.                        

                     

Aamulla laitan elämän miehen mukaan,vastasilitetyn paidan taskuun. 

Mukaan maailmalle tuulien tuuleteltavaksi,     

illalla kotiin palautettavaksi.                          

Illalla huolet huuhdotaan pois.                       

                      

Käperryn lämpimään kainaloon,                    

laitan nenän ryppyisen paidan taskuun...         

Elämän silittäminen on nyt helpompaa, kun lauta sai uuden puvun.

 

  Nuppineulat saavat painaa vihdoin päänsä uuteen tyynyyn.

 

Kun suklaat on jo syöty

 Tälläisiä kellukynttilöitä valoin konvehtirasian muoviseen "muottiin".

 Tämä oli myös kaunis lahjapakkaus kellukynttilöille.

Sitten vain aurinkoa houkuttelemaan esiin taivaalta.

22.Joulukuuta: Marsipaaniyllätys

Jäin kaipaamaan joulutorilta ostamaani marsipaania kovasti. Torille huristelun korvikkeena ajattelin kokeilla itsetehtyä marsipaania, jonka perusohjeen löysin mummulta saamastani keittokirjasta. Itsetehtynä marsipaani ei säily kauaa, muttei se säilyisi muutenkaan tuli siitä niin älyttömän hyvää!

Alkuperäisessä ohjeessa tehdään kaikki alusta alkaen kuten: "kuori ja kuivata mantelit, sen jälkeen jauha ne kahvimyllyssä oikein hienoksi". No minä ostin ihan kaupasta mantelijauhetta ison pussin. Kahvimyllyä meillä vastasi tehosekoitin, jossa tein koko homman. Muokkailin ohjetta hiukan lisäämällä massaan manteliöljyä.

Ohje:

150g mantelijauhetta, 

1 valkuainen, 

150g tomusokeria

tujaus manteliöljyä

Ensin mantelijauho hurautetaan pieneksi tehosekoittimessa, sen jälkeen lisätään valkuainen ja manteliöljy, jonka jälkeen tomusokeri lisätään vähitellen seokseen. Koko komeus vaivataan leivinalustalla tomusokerin kanssa tangoksi.

Leikkelin tangosta paloja. Pyörittelin ne kevyesti pallukoiksi ja painelin littanoiksi.

Eilisen Fst:n Sokerileipurin joulu-ohjelman innoittamana tein marsipaanista yllätyspallukoita.

Jokaiseen kiekkoon tuli siis "yllätys". Yllätyksenä oli suklaapähkinöitä/ -rusinoita. Toiseen versioon tuli karpaloita.

Seuraavaksi sulatin suklaata ja kastoin pallukat suklaassa.

Yksi vielä ja sitten on valmista

 Ripottelin päälle nomparelleja.

 Sitten jätin pallot jäähtymään leivinpaperin päälle.

Tähän tarkoitukseen mandariininlohkot sopivat mainiosti. Yksinkertaista ja nättiä

Yllärit toimitin työkavereille piristämään vuoden pimeintä päivää.

Pallukoiden tekoa kuvasi Herra Yleisö, joka hyvin tarkasti etsi kuvakulmia herkuista. Kuvaaminen kiellettiin tahmatassu-leipurilta.

21. Joulukuuta: Mandariinikoristeita

Ostin kaupasta pussillisen mandariineja.

Makuraadin tuomio: 

Väri: Kauniin appelsiininen

Koostumus: Kuivahko, puumainen, siemeniä vähän.

Tuoksu: Vetisen sitruksinen

Maku: Kamala ja mauton, yhtäaikaa

Yleisön kommentti: "Hyi, voiko näistä askarrella jotakin"

Kuivat mandariinit (Pidän enemmän klementiini sanasta, koska olen syntynyt Klementin päivänä - ja koska kaupassa luki, niin ne ovat tylsiä mandariineja.) viipaloin ja laitoin uuniin kuivumaan lisää. Pikkuleipien leivonnan yhteydessä kuivattelin lohkoja uunissa 100 asteessa jonkun aikaa ja sitten jätin ritilälle huoneenlämpöön kuivumaan lisää.

 Tähtianista tuoksuttelin muuten vaan odotellessa kuivumista

Näitä voi sitten käyttää johonkin... Nyt on kuivattuja mandariineja sitten kaamea kipollinen. 

Kippossa ei tosin ole mitään vikaa.

Vinkivinkkinen: Tuoreeltaan huoneenlämmössä kuivatut mandariinit homehtuvat.